SIEDÄTYSHOITOA SOTKUALLERGIAAN?

Olen vähitellen lueskellut viime viikolla kirpputorilta ostamaani sisustuslehtipinkkaa. Tänään selatessani helmikuu Divaani-lehteä ilahduin kirjailija Miina Supisen artikkelista Sottapossun tunnustuksia. Oli nautittavaa lukea, miten Miina S. oli huomannut ystävän luona kyläillessään tunnelman muuttuvan yhtäkkiä jäätäväksi. Lopulta selvisi, että syynä oli hänen pöydän syrjälle jättämänsä banaaninkuori. "Jälkeenpäin ajatellen temppuni olikin todella sikamainen, joissakin asunnoissa banaaninkuoren jättäminen lojumaan on törkeydessään melkein sama kuin niistäisi nenänsä verhoihin. Meillä taas banaaninkuori keittiönpöydällä ei herättäisi minkäänlaista negatiivista huomiota päiväkausiin." Minua tämä tilitys huvitti suuresti. Luulen, että perheessämme eletään lähempänä kirjailija Supisen edustamaa mallia. Tosin banaaninkuoret alkavat todella nopeasti haista.

Minä kyllä rakastan järjestystä ja siisteyttä. Jostain syystä en vain pysty ylläpitämään niitä. Nautin suunnattomasti siivousurakan jälkeisestä hetkellisestä täydellisen siisteyden hetkestä ja päätän pyhästi, että koskaan enää ei sotku tee pesää ihanaan kotiimme. Voin selviytyä kunnialla seuraavaan päivään, mutta sitten... Työpöytäni kaaos on työyhteisöissäni aina ollut legenda. Kerran kauan sitten kollegani jopa peitti pöytäni loman ajaksi suurella kankaalla, ettei se olisi pilannut yleistä näkymää. Toisaalta paperini eivät yleensä ole hukassa, vaan löydän ne kasojen ja pinojen uumenista melko sutjakkaasti.

Miina Supinen pohtii myös mielenkiintoista käsitettä sotkunsietokyky. Tämä toleranssi on eri ihmisillä erilainen, mutta Supinen arvelee, että se olisi myös kehitettävissä. Ehkä niin, mutta olen huomannut, että myös saman henkilön sotkunsietokyky vaihtelee huomattavasti tilanteesta riippuen. Joskus kotimme sotkuisuus lietsoo aviomieheni primitiiviseen raivoon, kun minä vain naurahdan kepeästi koko jutulle ja huiskautan samalla suuripiirteisen huolettomasti kättäni osoittaakseni kuinka vähän asiasta välitän. Joskus asia taas on aivan päinvastoin: tulen kotiin väsyneenä ja stressaantuneena mielessäni ainakin tuhat tekemistä odottavaa asiaa. Perillä kolme miestä oleilee kaikessa rauhassa infernaalisen kaaoksen keskellä ikäänkuin eivät ollenkaan näkisi ympärillään levittäytyvää hirveyttä. Alan tietysti heti haukkua ja sättiä heitä ja saan vastauksesksi vilpittömän hämmastyneitä katseita. Kysymys taitaakin olla loppujen lopuksi enemmäni omien päidemme sisäisistä sotkuista, kuin kotimme järjestyksestä. No, ehkä ei kuitenkaan pelkästään siitä. Huomaan esimerkiksi tuntevani joskus polttavaa häpeää siitä, kun joku poikiemme kaveri, joka tunnetusti on supersiistin kodin jälkeläinen, pääsee yllättämään meidän asuntomme sen syvimmässä alennustilassa. Pelkään kai, että lapsiparka jakaa kauhukokemuksensa vanhempiensa kanssa.

Onneksi on kotitalousvähennys ja ammattitaitoisia siivoojia - tosin sotkut on silti selvitettävä itse.

Tässä kaksi tänään otettua autenttista kuvaa kesäkodistamme. Arvatkaapa kumpi on "ennen" ja kumpi "jälkeen"!