sunnuntai 23. lokakuuta 2011

ÄITI SUREE (JONAKIN PÄIVÄNÄ) POIS MUUTTAVAA POIKAANSA


Olen nauttinut mukavasta kotiviikonlopusta: olen ulkoillut olkapääleikkauksesta toipuvan aviomiehen kanssa, katsonut ihastuttavan brittielokuvan Vuosi elämästä, lueskellut rakastamani Hesarit kaikessa rauhassa, syönyt uunilämpimiä (esipaistettuja!) sämpylöitä aamupalalla, saanut veljen vaimoineen vierailulle sekä käynyt koko perheen voimin innostavan keskustelun Eurooppa-keskeisestä historiakäsityksestämme. Keskusteluun meidät innoitti 12-vuotiaan tuleva historian koe. Kiinnostava aihe tempaisi meidät kaikki mukaansa.

Viikonloppuisin luen usein myös viikon mittaan sivuun laittamani "rästilehdet", joihin en ole ehtinyt paneutua lyhyttä vilkaisua lukuunottamatta. Torstaina ilmestynyt Vantaan Lauri -lehti oli tällä viikolla jäänyt rästipinoon. Lehdestä löytyy aina mielenkiintoista luettavaa. Tällä viikolla minua kosketti erityisesti toimittaja Kaisa Halosen artikkeli Tyhjää ja tilaa. Kun lapset lähtevät kotoa, äiti suree ja sisustaa. Juttu pohjautui Tuula Vainikaisen ja Johanna Muuraiskankaan aiheesta kijoittamaan tuoreeseen kirjaan. Tunnistin kirjoituksesta koko joukon omia tunteitani, vaikka ei aihe ole minulle aivan vielä edes ajankohtainen.

Aloin puhua lapsilleni tulevasta kotoa pois muutosta jo silloin, kun he olivat pieniä. Kuopus kysyikin kerran viisivuotiaana, että voiko hän asua kotona vielä koulunkäynnin aloitettuaan. Taisin siis hieman liioitella - äidin pahin epäonnistuminen olisi kaksi peräkamarinpoikaa. Huoleni oli ilmeisen turha. Nyt esikoinen on lukion tokaluokkalainen ja haaveilee jo ylioppilaaksitulon jälkeisestä elämästä omassa asunnossa. Huomaan jo etukäteen surevani - ja sisustavani. Pelkkä lehtijutun lukeminen sai kyyneleet kihoamaan silmiini. Haikeus tahtoo jo välillä vallata mieleni, vaikka poika parhaillaankin istuu kotisohvalla isänsä ja veljensä kanssa. Toisaalta olen jo alustavasti päättänyt minkä sohvan ostan esikoisen huoneeseen, kun siitä hänen lähdettyään tehdään TV-tila. Ilmeisesti äitinä oleminen on ikuisesti ambivalenttia. Toisaalta kiirehtii malttamattomasti kehitysvaiheesta toiseen, toisaalta haluaisi pysäyttää ajan kulun juuri tähän onnelliseen päivään. Jotta en menettäisi yöuniani, muistutan itseäni taipumuksestani surra kaikkia mahdollisia kuin välttämättömiäkin elämän tragedioita etukäteen. Kun asia sitten lopulta on totta ja kohdalla, kohtaan sen yleensä melko tyynesti. Kuivaharjoittelusta on luultavasti tässäkin asiassa hyötyä.

Mukavan viikonlopun kunniaksi nappasin pari kuvaa etupihalta. Sytytin syksyn ensimmäiset kynttilät upouusiin lyhtyihin!



perjantai 14. lokakuuta 2011

BARCELONA


Vietimme perheen kesken syyslomaa Barcelonassa sunnuntaista torstaihin. Edulliset lennot löytyivät Norwegianilta (vajaa 800 euroa meiltä neljältä). Hyvätasoinen perhehuone erinomaiselta paikalta irtosi samalla hinnalla. Pakolliset kulut olivat siis varsin kohtuulliset. Mutta varsinaiset laskut tulevatkin sitten myöhemmin postissa Visan logolla varustettuina...

Pojille käynti ihanassa Katalonian pääkaupungissa oli ensimmäinen. Miehen kanssa vietimme siellä pitkän viikonlopun runsaat kymmenen vuotta sitten. Sää oli loistava: lämpötila vaihteli 24 ja 28 asteen välillä. Kiertelimme ahkerasti nähtävyyksiä. Miesväki tosin vieraili ilman minua Fc Barcan museossa. Vietin aikani mieluummin goottilaisen kaupunginosan kapeilla kujilla ja kävin ihastelemassa Salvador Dalin hulvatonta taidetta.


Barcelonan katedraalin sisäpihalla oli viehättävä pieni puutarha

Puutarhassa asuu valkoisia hanhia, jotka symboloivat puhtautta ja viattomuutta.

Odotin etukäteen Espanjan vaikean taloustilanteen näkyvän enemmän katukuvassa. Ehkä temppuilijoiden, ilveilijöiden ja akrobaattien määrä oli aikaisempaakin suurempi. Tällä tietysti saattaa olla jotain tekemistä ennätysmäisen nuorisotyöttömyyden kanssa - mene ja tiedä. Joka tapauksessa espanjalaiset (vai pitäisikö sanoa katalonialaiset) eivät näyttäneet menettäneen tippaakaan siitä ystävällisyydestään ja rentoudestaan, josta toivoisin voivani tuoda mukanani Suomeen edes hiukan. Toinen asia, jota kadehdin, on tyylitaju, joka näkyy esimerkiksi liikkeiden ja ravintoloiden sisustuksessa. Siinä, missä me suomalaiset osaamme kauniosti yhdistellä valkoista, beigeä ja ehkä piristeenä mustaa tai tummanruskeaa, käyttävät espanjalaiset koko väripalettia sortumatta silti liioitteluun.



Tämä kuva on hotellimme oleskelutilasta. Ikivanhaan rapautuneeseen tiiliseinään on onnistuneesti yhdistetty mm. violettia nahkaa. Huomaa myös kirkkaan punaiset jalkalamput!

Oranssia, vihreää, violettia...


En muista tämän valaisimen suunnittelijaa, mutta muistaakseni tällainen oli Kokkolan asuntomessuillakin. Tässä ravintolassa näitä lamppuja oli monta - yhdistettyinä karkeisiin tiiliseiniin, suuriin ikkunoihin ja kiiltavän mustiin pöytiin ja wieniläistuoleihin.

Shoppailua en juuri harrastanut. Vietin pari tuntia paikallisella stockmannilla ja näin yhtäkkiä edessäni osaston täynnä aivan ihania vaatteita. Tuntui melkein, että lopultakin joku on tehnyt unelmieni vaatteet. Ehdin jo kotvan hypistelläkin, kunnes katseeni osui vaatteiden yläpuolelle sijoitettuun kylttiin. Kysymyksessä oli Carolina Herreran mallisto ja hintataso sen mukainen. Tyydyin sitten ostamaan matkamuistoksi vain yhden laukun hotellin lähistöllä sijainneesta pikkukaupasta. Hinta oli edullinen, mutta epäilen myös, että kestävyys ei tule olemaan uuden laukkuni parhaita puolia.

maanantai 3. lokakuuta 2011

TUNNUSTUKSIA


Sain bloggarikollega Pirkolta (http://ruusupensaantakaa.blogspot.com/) tämän tunnustuksen ja olen siitä yhtä ylpeä, kuin jos minut olisi valittu Suomen vuoden opettajaksi (mitä ei ole tapahtunut - ainakaan vielä:). Tunnustuksen saajan tulee kuulemma vastata seuraaviin kysymyksiin:

Mikä on kaunein näkemäsi rakennus?


Rakastan talojen katselemista ja houkuttelen miehen joskus autoajelulle tai kävelylenkille ihan vain taloja ja puutarhoja ihastelemaan. Ehkä lähtemättömimmän muiston ovat kuitenkin jättäneet ne merkittävät historialliset rakennukset, joita olen päässyt katsomaan: Gizan pyramidit, Colosseum, Notre Dame iltavalaistuksessa... Minun mielessäni koettua elämystä suurentaa ajatus niistä miljoonista ihmisistä, jotka ovat vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa nähneet sman kuin minä.

Paras käsityösi?

Inhoan ompelua, mutta joitakin vuosia sitten olin suuren kranssi-innostuksen vallassa. Osa kransseistani onnistui mielestäni oikein hyvin.

Musiikki, joka vaikuttaa syvästi?


Pidän erityisesti barokkimusiikista - teini-iän suurimpien hittien lisäksi, tietenkin. Musiikkielämykseen vaikuttaa paljon myös ympäristö, jossa se koetaan. Viime kesänä kävimme sastamalalaisen Canto Gregoriana-musiikkitapahtuman puitteissa konsertissa Karkun vanhassa kirkossa (Pyhan Marian kirkko). Karussa keskiaikaisessa harmaakivikirkossa on maalattia eikä sähkövaloja. Kirkko oli valaistu aidoin kynttiläkruunuin ja ainoina koristeina olivat keskiaikaiset puuveistokset. Ja musiikki oli meksikolaista barokkia! Tunnen kylmiä väreitä vieläkin, kun muistelen sitä elämystä.

Mikä rasittaa arjessa?

Kiire  ja ajoittain työssä vaivaavat stressi ja riittämättömyyden tunteet.

Mistä nautit arjessasi?

Perheestä, ystävistä, kodista, kirjoista, kaikesta kauniista...


Olen viime aikoina ollut todella kiireinen (lue: aikaansaamaton), enkä ole ehtinyt edes blogia päivitellä. Olin lauantaina viimeistä päivää sisustusuunnittelukurssilla. Minusta kurssi oli hyvä. Oli antoisaa keskustella esimerkiksi tilasuunnitelmista muiden asiasta innostuneiden kanssa. Uskon myös oppineeni jotain ja saaneeni lisää varmuutta valintojen tekemiseen.

Kotona on nyt työn alla työhuoneen ja eteistilojen kohennus. Tällä hetkellä ne ovat juuri siinä kunnossa, kuin sattuivat muuton tuoksinassa jäämään. Työhuoneeseen tilasi pitkän lasitason, josta tulee kahden hengen työpöytä. Pyysin tarjouksen useammasta lasialan liikkeestä ja hintahaitari vaihteli 283 eurosta 480 euroon. Melkoinen välys! Nyt myös keittiön, eteisen ja tuulikaapin keraaminen laattalattia peitetään laminaatilla. Tästä uudistuksesta ei perheessämme olla yksimielisiä. Mies ilmoitti ostavansa kauan unelmoimansa moottoripyörän, mikäli minä peitän hyväkuntoisen ja laadukkaan laattalattian muovilla. No, tuleehan siinä laminaatille hintaa. Laitan sitten tänne kuvia muutoksesta.

Ensi viikolla on syysloma ja tunnen todella olevani loman tarpeessa. Matkustamme muutamaksi päiväksi Barcelonaan. Siellä pitäisi vielä olla kesäistä. Auringon valo ja ympäristönvaihdos tekevät varmasti hyvää koko perheelle.

Käykäähän katsomassa Pirkon Ruusupensaan takaa -blogia. Hän kirjoittaa todella ihanasti!