keskiviikko 29. helmikuuta 2012

IHANUUKSIA HOPEALAUTASELLA



Ei ehkä sentään ihan hopealautasella, mutta teräslautasella ainakin. Huomasin yhtäkkiä, että Stockmannin helmikuiset kanta-asiakasetusetelit ovat menossa vanhoiksi. Kipakasta flunssasta huolimatta raahauduin konsernin lippulaivamyymälään hyödyntämään perheemme 60 euron arvoiset edut. Lisäksi minulla oli vielä käyttämättä töistä jouluna saatu 100 euron arvoinen lahjakortti.

Päätin käyttää rahat haaveilemaani Sarpanevan teräslautaseen, josta kerroin edellisessä postauksessani. Tai tarkkaan ottaen ostin niitä kaksi - suurinta kokoa. Toivottavasti mies ei lue tätä kirjoitusta. Hänelle näytin vain yhden. Koska ostoksia täytyi kertyä yhteensä 300 euron edestä, ostin miehelle hänen tarvitsemansa uuden sähköhammasharjan, itselleni parfyymin (vanha on ihan totta lopussa) sekä vielä lahjan ystävälle.

Tiedoksi kaikille, joiden etusetelit ovat käyttämättä: Stockmannilla kerrottiin, että setelien voimassaoloaikaa on poikkeuksellisesti jatkettu ensi sunnuntaihin. Eli vielä ehtii!

Koska suurin osa perheestämme on flunssan kourissa, oli mies ostanut kaupasta kaikkien flunssalääkkeiden Äitiä: mustaherukkamehua. Pääsin heti kokeilemaan miten Timo Sarpanevan Tsaikka-lasit sopivat hänen saman aikakauden tuotantoa (1971) olevalle teräsvadilleen
Ystävän lahjapaketista tuli mielestäni niin raikas ja soma, että laitoin tähän kuvan siitäkin.
Lempiparfyymiäni en ihan helposti vaihada. Välillä kokeilen jotakin muuta, mutta jostain syystä mikään muu ei tunnu ihan omalta.

maanantai 27. helmikuuta 2012

MITÄ MINUN TEKISI MIELI?

Hurskastelevana hetkenä saatan väittää, että en ole mitään vailla. Tarkempi (ja rehellisempi) sydämen tutkiskelu kuitenkin osoittaa, että tavaranhimo pitää ihmistä hellittämättömässä otteessaan. Listasin tähän muutamia ensimmäisenä mieleeni tulevista asioista, jotka löytyvät haaveiden hankintalistaltani.

Ilmari Tapiovaaran mustat Domus-tuolit sopisivat täydellisesti työhuoneeseemme. Kaiken lisäksi niissä on erinomainen istua. Hankintaa hidastaa vain hinta: 470 euroa kpl! Käytetyt yksilöt ovat yleensä kunnostusta vailla.

Timo Sarpanevan iso Steel-vati (tai itseasiassa kaksi sellaista) poistaisivat kattausongelmat pitkäksi aikaa. Coctail-palat, leivokset ja hedelmät näyttäisivät kaikki yhtä hyviltä. Vadilla olisi mukava tarjoilla vieraille tervetuliaiskuohuviinit tai glögit. Entä sitten jouluinen asetelma kynttilöistä ja kävyistä?

Haluaisin hankkia ruokailutilaamme kookkaan taideteoksen. Ehkä käännyn Taidelainaamon puoleen. Siellä teoksen voi maksaa vähitellen kuukausivuokrina. Tässä vuoden nuoren taiteilijan Ari Pelkosen upea työ.

Tässä Kristiina Kellokosken grafiikkaa. Hauskan teoksen nimi on "Uni". Kuva lainattu Helsingin Taiteilijaseuran sivulta.



Ja vielä ne iki-ihanat Josef Frankin kankaat. Voisin hankkia tyynyn lukutuoliin ja lampunvarjostimen samaa kuosia. Silloin hinta pysyisi vielä kohtuullisena.
Kuva Svensk Tenn



Eikä tässä ole tietenkään vielä kaikki. Pari kaunista mattoa ja muutama ihan lamppu löytyisi helposti.

lauantai 25. helmikuuta 2012

TERVEISIÄ TALVILOMALTA

Apua! Missä näistä minä asun?


Olemme kotona taas. Lähdimme Vuokatista kohti kotia eilen puolilta päivin ja noin kahdeksan tunnin ajomaratonin jälkeen kurvasimme kotipihaan. Tai olisimme kurvanneet, jos olisimme päässeet. Ajoväylän pihaan tukki liki metrin korkuinen jäätynyt lumivalli. Toisin kuin muualla pääkaupunkiseudulla, meillä Vantaalla aurataan viipymättä jopa meidän piskuinen kotikatumme. Lunta riitti luonnollisesti itse pihassakin. Miesväki loi ensi hätään ripeästi kapean polun, jota pitkin ruokatavarat ja äiti saatiin sisälle. Valmiiksi saatu iltapala ehti odottaa hyvän tovin ennen lumimiesten sisälle tuloa.

Lomareissumme meni todella mukavasti. Ehdimme nauttia ulkoilusta (opin viimein löytämään lukemattomista lomahuoneistoista omamme), ystävien vierailuista sekä puhtaasta laiskottelusta. Innostuimme katsomaan urakalla joululahjaksi saatua Salaisten kansioiden DVD-boxia. "Hallitus ei myönnä asiaa" ja "Totuus on tuolla ulkona" ovat tällä hetkellä suosittuja sloganeita perheessämme.

Esikoinen arveli, että tämä oli hänen viimeinen hiihtolomansa perheen kanssa. Abiturientilla on kuulemma jo muuta tekemistä. No, se jää nähtäväksi. Hämmästyttävintä tällaisissa reissuissa on se, miten paljon sutjakkaampaa lasten mobilisointi on kotiin palattaesssa kuin reissuun lähdettäessä. Minkäänlaisesta etukäteispakkaamisesta tai muusta sellaisesta on turha haaveilla ennen matkaa - etenkään jos matkustusvälineenä on oma auto ja lapset tietävät, ettei matkalta ole mahdollista myöhästyä. Mutta kun perillä aletaan puhua kotiinpaluusta, paljastuu pojistamme uskomaton määrä oma-aloitteisuutta ja vastuunottokykyä. He ovat vapaaehtoisesti tyhjentämässä jääkaappia ja viemässä roskia. Kaikki mikä nopeuttaa kotiinpääsyä ja kavereiden tapaamista edes hiukan, sujuu nuorilta miehiltä kuin tanssi. On tietysti ilo huomata, että tällaista uinuvaa potentiaalia on olemassa. Olisi hauskaa, jos sen saisi aktivoitua useammin.

perjantai 17. helmikuuta 2012

NUORET JA VANHAT



Viikko on ollut todella kiireinen, vaikkakin mukava. Lomaa edeltävä aika töissä on aina erityisen touhukasta. Lisäksi iltaisin on ollut paljon ohjelmaa. Keskiviikkoilta kului teatterissa. Me vanhat (mieheni ja minä) kävimme katsomassa Kari Hotakaisen teokseen Huolimattomat pohjautuvan näytelmän Ryhmäteatterissa. Kontrasti edelliseen teatterielämykseemme, upeissa lavasteissa esitettyyn Kansallisteatterin Saiturin jouluun oli melkoinen: Ryhmäteatterin produktio oli ylistyslaulu sille, miten vähällä voi tehdä paljon. Muutama taitava näyttelijä, olemattomat lavasteet - esitys kuitenkin vangitsi katsojat mukaansa vastustamattomasti. Lähdimme kotoa väsyneinä, kiireisinä ja jopa hiukan haluttomina. Kotiin tulimme virkistyneinä.

Eilisilta taas kului ihastelemassa vanhojen tansseissa pyörähteleviä nuoria. Olimme taas tunteiden vietävinä, mutta tunteet olivat tällä kertaa erilaisia kuin edellisiltana teatterissa. Kauniiden ja iloisten nuorten ihastelu sai ainakin minut yhtä aikaa liikuttuneeksi, onnelliseksi ja haikeaksi.

Nyt sitten pitäisi pakata. Aamulla suuntaamme loman viettoon Vuokattiin. Katinkullassa viihtyvät teinitkin. Itsekin tulee ulkoiltua ja liikuttua. Kirjapino onkin jo pakattu.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

ELÄMÄ JÄRJESTYKSEEN 2


Ollessamme köyhä opiskeleva nuoripari, pidimme tarkkaa kirjaa menoistamme. Kun muutuimme köyhäksi työssäkäyväksi pariksi, kirjaaminen vähitellen hiipui ja loppui viimein kokonaan. Joskus katselemme ihmeissämme tiliotteita ja luottokorttilaskuja ja ihmettelemme, minne kaikki rahat oikein menevät. Emmehän ole hankkineet pitkään aikaan oikeastaan mitään.

Vuoden vaihtuminen aina ryhdistää ihmistä ja niinpä mekin päätimme tammikuun alussa aloittaa tulojen ja menojen tarkan kirjaamisen excel-taulukkoon. Yrityksemme oli vilpitön, mutta homma epäonnistui alkuunsa. Jo 1.tammikuuta kaupan kuitti lensi marketin roskikseen, eikä miehellä ollut aavistustakaan paljonko rahaa oli mahtanut kulua. Kipinä uuden, järjestelmällisen elämän ideasta jäi kuitenkin elämään. Seurailen harvakseltaan pariakin talousaiheista blogia ja toisessa niistä mainittiin ohimennen Balancion-niminen ohjelma, jolle kaikki tiedot tuloista ja menoista voidaan noutaa suoraan pankki- tai luottokorttitilien tiedoista. Kokeilukuukausi on ilmainen ja minä innostuin heti. Parin päivän kuluttua sain aina epäluuloisen siippanikin luovuttamaan tunnistetietonsa.

Ohjelma on ihana! Se lajittelee suurimman osan menoeristä automaattisesti oikeisiin osastoihin. Tietenkin kysymyksessä on kone, eikä se voi tietää jos olet K-kaupasta ostanut kukkia ruokatavaroiden lisäksi. (K-kauppaan maksetut maksut kirjautuvat ruokamenoihin.) Klappi on kuitenkin niin pieni, ettei se haittaa. Toimivuutta lisää se, että kun kerran olet korjannut jonkin kirjauksen, niin ohjelma muistaa sen aina jatkossa. Myös kokonaan uusia luokkia voi luoda, Esimerkiksi minä erottelin kaikki mökkikulut omaksi luokakaseen. Oli kiinnostavaa nähdä, paljonko kahden asumuksen ylläpitäminen oikein maksaa.

Tottakai oman rahankäyttönsä näkeminen lahjomattomina, paljaina summina tuntuu myös armottomalta. Samalla on kuitenkin mahdollista löytää myös säästökohteita. Itse olin ällistynyt siitä, kuinka paljon rahaa vuodessa käytän kirjoihin. Kokeilkaa - jos uskallatte.

www.balancion.com

tiistai 14. helmikuuta 2012

ELÄMÄ JÄRJESTYKSEEN 1

Luin lehdestä, että ammattimaiset professional organizerit lisäävät suosiotaan jatkuvasti. Kaikkien suomalaisten järjestäjien äidin Anne Luoman luennoille ja kursseille jonotetaan. Emme enää selviydy tavararöykkiöidemme kanssa.

Tuntuu mahdottomalta tehtävältä erottaa tarpeellinen ja tarpeeton: "Tämä lelu oli nuorimmaiselleni niin tärkeä." "Tuo maljakko on ainoa muisto nuoruudenystävästä, vaikkakin ruma sellainen" "Ajasta iäisyyteen siirtynyt tätini pahastuisi jos näkisi, että vien 30 vuotta kaapissa pölyttyneen kynttilänjalan kirpputorille." Lista on loputon. Entä sitten, jos tavaroiden pois laittaminen alkaa kaduttaa? Kerran yritin etsiä kirpputorilta takaisin ostettavaksi yöpaitaaa, jonka olin sinne vähää aikaisemmin itse vienyt. Äiti oli sen sentään minulle ommellut.

Ammattilaisen apuun turvautuminen tässä asiassa tuntuu kuitenkin kohtuuttomalta. En kai minä sentään mikään uusavuton ole? Saisinkohan jonkun ystävän innostumaan vastavuoroisesta amateur organizer -palvelusta? Kävisimme tavaroita yhdessä läpi vuorotellen kummankin kodissa. Toiselta voisi saada tarvittavaa suhteellisuudentajua tavaran tarpeellisuuden ja merkityksellisyyden arvioinnissa. Lisäksi uskon, että hommasta voisi tulla hauskaa kahvitaukoineen kaikkineen. Samalla molemmat saisivat jonkun, jota syyttää kun pois heitetty yöpaita alkaa itkettää.


Kun ostaa kauniita kukkia, voi siisteydestä vähän tinkiä.

lauantai 11. helmikuuta 2012

PIENI KIERROS SISUSTUSKAUPOISSA

Käväisin eilen rautakauppareissulta palatessani parissa lähiseudun sisutusliikkeessä. Kohteina olivat Boknäsin myymälä sekä pikkuputiikki Inside Variston kauppakeskus Viisarissa. Boknäsissä ei ole tullut piipahdettua aikoihin ja Insidea olen varta vasten vältellyt menetettyäni siellä huomattavia rahasummia. Aikaa kului tälläkin kertaa paljon suunniteltua enemmän ja kotiin tultuani sain tyytyä yksinäiseen päivälliseen.

Tällaisella retkellä on aina syytä pitää kameraa mukana. Kauppoja kierrellessä ja tuotteita vertailtaessa unohtuu helposti, mitä on missäkin ollut tarjolla. Kuvien avulla kierroksen antia voi vertailla ja arvioida kotona kaikessa rauhassa. Kuvien avulla on mahdollista kysyä myös muiden mielipidettä. Esimerkiksi meillä mies ei suin surminkaan halua lähteä mukaan tämän kaltaiselle retkelle, mutta haluaa kuitenkin tietää, mitä minä kulloinkin suunnittelen.
Laitan muutamia inspiraatiokuvia teidänkin nähtäväksenne.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Boknäsin tyyli on minun makuuni paikoin liian runsas (etenkin ranskalaiskalusteiden kohdalla), mutta tämä rauhallinen oleskeluryhmä miellytti silmääni. Erityisesti pidin tilaa ryhdistävistä art deco -henkisitä kromijalkaisista lasipöydistä. Kattovalaisin on näyttävä ja hauska. Idea on sama kuin kerinpuissa: varjostin voidaan vetää suppuun.

Onko teillä tilavaa kuistia? Boknäs

Yksinkertainen idea, kaunis lopputulos. Joulun aikaan alhaalta avoimen lampunjalan voisi täyttää vaikka kävyillä. Boknäs

Musta väri korostaa puhdasta muotoa. Boknäs

Tämä kuva päätyi mukaan siksi, että meillä itsellämme on melkein samanlainen tuoli, noin 25 vuotta sitten kirpputorilta hankittu. Tuoli on parhaillaan uudelleen verhoiltavana ja tällä kertaa juuri - nahalla! Boknäs

Glencheck-ruudut nojatuolissa ovat piristävä idea. Boknäs

Inside on pieni kauppa täynnä kauniita tavaroita: huonekaluja, valaisimia, astioita, kodintekstiilejä...

Tämä linnunpesää muistuttava epäsymmetrinen valaisin on ihana. Kaunis muoto ja materiaali pääsisivät paremmin oikeuksiinsa rauhallista taustaa vasten. Inside

Vaarana on, että tämänkaltaisesta liikkeestä aina tarttuu mukaan jotakin "pientä". Inside

Tuollaiset tabletit sopisivat loistavasti tammiselle ruokapöydällemme, vai mitä? Inside

torstai 9. helmikuuta 2012

LEIVINUUNI


Muuttaessamme uuteen kotiin runsas vuosi sitten saimme samalla elämämme ensimmäisen leivinuunin. Uuni on muhkean vuolukivitakkamme yhteydessä. Ensimmäinen ajatukseni massiivisesta takkauunistamme oli sen purkaminen. Tilalle halusin kauniin, valkoisen, suoralinjaisen takan. Mietin myös takan pinnoittamista, mutta röpelöpintaiset muhkeat kulmakivet muodostuivat sen suunnitelman esteeksi. Kun takkaa sitten ruvettiin käyttämään lämmitykseen viime talven kipakoilla pakkasilla, huomasin katselevani kivikuvatusta aiempaa suopeammin - jopa hyväksyvästi. Vuolukiven lämmönvarauskyky on kiistaton.

Leivinuuni on sen sijaan saanut säilyttää koskemattomuutensa. Kuopuksemme on tosin haaveillut pizzan paistamisesta oikean uunin pehmeässä lämmössä aina siitä lähtien, kun kiinteistönvälittäjä asunnon esittelytilaisuudessa maalaili pojalle kiviuunipizzan ylivertaisuutta.

Tänään sitten päätimme, että lämmitämme uunin ensimmäistä kertaa ja testiruokana valmistamme kauan odotettua Italian herkkua. Neljän tunnin ahkeran lämmityksen jälkeen pizzat nostettiin uunin lämpöön. Hyvältä maistuivat. Ruokajuomaksi nautimme inkivääriolutta, mikä sai miehen ja minut nostalgisesti muistelemaan Viisikon seikkailuja (tai pikemminkin heidän retkieväitään).

Uunin jälkilämpö valitettavasti valuu hukkaan, kun ohraryynit jäivät ostamatta. Kahdeksan minuutin kaurahiutaleita tuskin kannattaa hauduttaa uunissa läpi yön. Onnistunut leivinuunikokeilu herätti meissä pientä ylpeyttä. Ratkaisimme jopa sen kaikista suurimman mysteerin: mistä tietää, milloin uuni on sopivan lämmin? No - huomasimme, että uunissa on lämpömittari.