MISTÄ NIITÄ SÄVY SÄVYYN -PERHEITÄ OIKEIN SAA?

Kuvassa tänään ostamani tyynynliina sekä pyyhkeitä "sävy sävyyn"

Ostin tänään lakanat Casa Lino -nimisen life style -putiikin alesta. Sain alle puoleen hintaan kaksi laadukasta Espritin pussilakana-tyynynliina -settiä. Parasta oli, että niissä on tismalleen samaa harmaanruskeaa sävyä, kuin kaupunkikotimme makuuhuoneen takaseinässä - hieman tummempana vain. Näin jo sieluni silmillä kauniin, kutsuvan vuoteen, jonne päivän päätteeksi on nautinto vetäytyä hyvän kirjan kera.

Iloni alkoi kuitenkin hieman laimentua, kun aloin muistella perheemme arjen todellisuutta: kauneimmatkin lakanasetit alkavat ensionnen jälkeen hajaantua: esikoinen on ottanut käyttöön parisängyn tyynynliinan, toinen pussilakana on ollut yövieraalla ja löytyy lakananvaihtohetkellä pyykkikorista. Kuopus kieltäytyy nukkumasta tyylikkäissä joululahjalakanoissaan: mummulta peritty, jo hoikan rikkinäinen peitonpäällinen on niin ihanan pehmeä. Sitäpaitsi itse ommeltua jalkapallotyynynliinaa ei voita mikään.

Sama meno jatkuu pyyhkeiden kanssa. Viime syksynä päätin tehdä täydellisen pyyheuudistuksen: ostin jokaiselle perheenjäsenelle kahdet kappaleet uusia pyyheliinoja. Jokaisella on oma värinsä, mutta tietenkin niin, että värit sopivat toinen toisiinsa sekä pesutilojen värimaailmaan. Samalla uusittiin käsipyyhkeet ja matot. Pari kuukautta sujui hienosti ja ilahduin harmonisesta näkymästä joka aamu suihkuun mennessäni.

Sitten tapahtui jotakin. Naulakkoon alkoi jälleen hiipiä vanha riemunkirjava pyyhekokoelma; olinhan säästänyt osan vanhoista pyyhkeistä vierasvaraksi ja uimahallikäyttöön. Silmäni ei enää saanut levätä, mutta pyyhkeiden käyttäjät olivat kyllä tyytyväisiä. Rivistössä näkyi kummitädin etelänmatkalta tuoma riemunkirjava karttapyyhe, miehen nuoruudenpäivinään Väli-Amerikasta tuoma kauhtunut jättiläismäisellä papukaijankuvalla koristettu pyyheliina sekä vohvelikankainen luomus, jonka aikoinaan kauniit pitsit olivat jo revenneet.

Alkaa tuntua siltä, että minun perheeni ei oikein ole sävy-sävyyn ainesta. Olen jopa alkanut ajatella, että ehkä virheetöntä sävymaailmaa tärkeämpää onkin se, että voi nauttia isoäidin pumpulinpehmeäksi kuluttamasta lakanasta tai että itseään kuivaillessaan voi samalla muistella nuoruutensa retkiä Guatemalassa. Täytyy tunnustaa, että itse käytän mökillä froteepyyhettä, jonka äiti osti minulle pikkutyttönä aloittaessani uimakoulun. Siitä on nukka jo kokonaan kulunut, mutta en luovu siitä koskaan.