Olemme muuttaneet maalta kaupunkiin. Pojat ovat innoissaan. Puhelimet ja ovikello soivat jatkuvasti. Minulla ei ole aavistustakaan, ketkä perheestä kulloinkin ovat kotona tai kuinka paljon meillä on vieraita. Eikä tarvitsekaan. Onhan kännykät keksitty.
Mies aloittelee jo töitään. Minä olen vielä tämän viikon lomalla. Olen laatinut huikaisevan listan hoidettavista asioista loppulomaa varten. Pitkän loman jälkeen kuvittelee, että kaikki työn ulkopuoliset asiat käyvät ainakin äärettömän vaikeiksi, elleivät suorastaan mahdottomiksi siinä vaiheessa kun on palattava töihin. Tosiasiassa en lomalaisena ole ainakaan aikaansaavempi kuin työssäkäyvänä. Jotenkin pitkä vapaa tekee minut tehottomaksi. Usein olen vasta aloittamassa päiväurakaksi suunnittelemaani hommaa, kun näen kellosta, että oikea työpäivä alkaisikin olla jo takana päin. Mutta ehkä juuri siinä onkin loman syvin olemus. Viipyilevä elämäntapa antaa aikaa ajatella (tai ainakin haluan uskoa niin). Tosiasiassa huono omatunto koputtelee ainakin hiukkasen aina kun tulee nukuttua turhan pitkään tai suunnitelluista töistä valmistuu iltaan mennessä vain 25 %. Ja niin käy aika usein.
Oikeasti haluaisin siis olla rento ja kiireetön henkilö, jolla on aina aikaa ystäville, lapsille ja sukulaisille - vieläpä romanttiseen tuokioon puolison kanssa tai terapeuttiseen "aivan omaan aikaan" yksin metsäpolulla samalla kun työpäivän päätteeksi olen käynyt kaupassa, laittanut ruokaa (myös pakastimeen!), pessyt ja silittänyt pyykkiä, kasvattanut lapsia, opiskellut, käynyt teatterissa ja taidenäyttelyssä sekä harrastanut liikuntaa.
Olenkin tuota kaikkea, mutta en yhtäaikaa. Tänään yhtä ja huomenna toista. Olen ihminen.
Hei!
VastaaPoistaKiva blogi! Tähän täytyykin paneutua oikein ajan kanssa.
Marjamehun keittämisestä olen samaa mieltä kanssasi, tosin meillä ei juoda likööriäkään. Marjat jäävät ihmisten ja lintujen syötäviksi suoraan puskista.
Terveisin
Pirkko ruusupensaan takaa