maanantai 29. huhtikuuta 2013

SAAMME SENTÄÄN SYÖDÄKSEMME




Kerroin jo aiemmin olevani Hesari-addikti. Vaikka aluksi suhtauduinkin uuteen tabloidikokoiseen lehteen penseästi ("kuin Ilta-sanomia lukisi!"), on mieleni lämmennyt erinomaisten viikonloppunumeroiden ansiosta. Luen nämä lehdet juurta jaksain, keskustelen sisällöstä miehen kanssa ja yritänpä heittää täkyjä jälkikasvullekin. Viikonvaihteessa artikkelit ovat juuri sellaisia, kuin niiden pitääkin: ne herättävät ajattelemaan, keskustelemaan, hankkimaan lisätietoa. Työviikon alkaessa niitä puidaan vielä työpaikalla.

Sunnuntain lehdessä kirjoittaa myös muutama erinomainen kolumnisti. Minna Lindgrenin uskomattoman oivaltavia tekstejä nauran usein vedet silmissä. Annamari Sipilän kirjoituksia en myöskään jätä väliin. Helsingin sanomien Tukholman kirjeenvaihtajan Anna-Liisa Kauhasen kertomukset läntisestä kuningaskunnasta saavat minut miettimään, missä oikein kulkee Ruotsin ja Suomen raja.

Eilisessä lehdessä Anna-Liisa Kauhanen kuvaili ruotsalaisten luokkatietoisia ruokavalintoja. Yhdenlainen näkökulma kulahtaneeseen Olet mitä syöt -sloganiin. kauhanen kertoo, että yli 20 prosenttia ruotsalaisista häpeää joskus ostamaansa ruokaa ja  että neljä kymmenestä tarkkailee, mitä kanssaihmiset kärryihinsä latovat. Uskon, että ruotsalaiset näissä kohdin vähättelevät tai sitten ilmiö Suomessa on vieläkin yleisempi.

Ainakin minä itse olen syyllistynyt molempiin. Olen hävennyt ostaessani viimeisen myyntipäivän (-50%) maksalaatikkoa seuraavan asiakkaan latoessa tiskiin yrttiruukkuja, luomukaritsaa ja vastapaistettua leipää. Olen hävennyt maksaessani sisäfilettä ja pakettia kaupan laadukkainta tummapaahtoista kahvia puuhiani tarkkailevan eläkeläismummon pakatessa niukkaakin niukempia ostoksiaan. Olen hävennyt munkkipussia ja keksipakettia takin napin kiristäessä. "Yllätysvieraita", olen hätäisesti saattanut tokaista, vaikka tosiasiassa olen viettänyt koko viikonlopun yksin.

Ja toisten ostoskärryjen silmäily - se vasta mielenkiintoista onkin:

 -Noin paljon kaljaa ja tupakkaa! Vähän kun miettisivät, niin saisivat rahatkin riittämään.

-Eikä yhtään vihanneksia. Pelkkiä raffinaatteja, tuolla menolla ei terveenä pysy.

-No jo on... Ei luulisi niillä palkoilla. Siinä menevät kyllä kaikki rahat ruokaan eikä arki erotu pyhästä.

Mielenkiintoista on sekin, että tunnustettuani taannoin julkisesti rakkauteni Saarioisten jauhelihapitsaan, on useampikin kirjoitukseni lukenut tuttava sitä melkeimpä kiusaantuneena hämmästellyt. Melkein nolostuneena kaduin hetken koko juttua. Mutta ei sentään. Tuotteen täyttäessä 2011 vuosia Imatralainen Uutisvuoksi-lehti kirjoitti komean jutun otsikolla Roiskeläppä 30 vuotta. Kirjoituksessa todettiin, että einespizza on kuin 7 päivää lehti: Kaikki sitä lukevat, vaikka kukaan ei tunnusta.

Mmmm...




6 kommenttia:

  1. Hyvä ruoka on tärkeä juttu ja viis siitä mitä muut ajattelevat :D Mutta kyllä sitä joskus tulee kassajonossa katsottua, että olet mitä syöt :D

    VastaaPoista
  2. Minä en tykkää pizzoista minkäänlaisista, mutta säilykelihapullat ovat herkkuani. Saatan joskus syödä jopa purkillisen ilman mitään lisukkeita. On tapahtunut niinkin, etten malta edes lämmittää niitä - tästä tosin on aikaa, en tiedä, pystyisinkö enää.

    VastaaPoista
  3. Minäkään en ensin aluksi tykännyt uudistuneesta Hesarista. Nyt olen hieman sille lämmennyt. Ja juu, kyllä välillä tulee kurkattua, mitä edelläoleva laittaa ostoshihnalle :)

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva, että löysin tännekin blogiin mutkan kautta. Se on muuten mielenkiintoista, että kaupassa ihmiset tuijottelevat toisten kärryihin ja valintoihin. Osuit ytimeen :)

    VastaaPoista
  5. Osuvasti kirjoitit aiheesta... kiitos:) Aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista SatuMaria, Pirkko, Nonna, Marianne N ja No home without heart!

    Joskus mietin, että paljastanko itsestäni ja jatuksistani aivan liikaa, mutta usein "nolot" asiat ovat meille (melkein) kaikille yhteisiä.

    VastaaPoista