keskiviikko 25. tammikuuta 2012

PIDÄTTEKÖ OSTEREISTA?

Sunnuntain Helsingin sanomissa ilmestyi Luokkakuvia-nimisen juttusarjan päätösosa. Sarjassa käsiteltiin yhteiskuntaluokkien merkitystä nyky-Suomessa. Viimeisen kirjoituksen aiheena oli luokkaerojen näkyminen ruokapöydän antimissa. Lehden mukaan se mitä syödään, on tullut erityisen tärkeäksi asiaksi koulutetulle keskiluokalle. Ruuan halutaan olevan terveellistä, luonnonmukaista, eettistä, esteettistä ja herkullista. Haastateltavina oli lauantaiostoksiaan tekevää yliopisto- ja kulttuuriväkeä. Suunnitteille oli herkkuja ainakin riistasta, ankanrinnasta ja kuhasta. Blinikausikin taitaa jo olla käsillä.

Jäin miettimään lukemaani. Olemmeko itse tuota koulutettua keskiluokkaa? Ehkä. Haluamme myös syödä terveellistä ja hyvän makuista ruokaa. Suosimme reilun kaupan tuotteita. Eroja kuitenkin löytyy. Kampasimpukat, fenkoli, hienot juustot ja karitsa eivät meidän perheessämme ole tavanomaista ruokaa edes viikonloppuisin. Ne kuuluvat juhlahetkiin. Viikottainen kauppalistamme on loppujen lopuksi tylsänpuoleinen: runsaasti vähärasvaisia maitotuotteita, kurkkuja, tomaatteja, paprikoita, salaattia, kohtuuhintaisia hedelmiä, paistijauhelihaa, broileria ja lohta, leipää, kinkkua, juustoa...

Itse pidän erityisen paljon perinteisistä arkikeitoista. Tullessani töistä väsyneenä ja nälkäisenä en tiedä parempaa, kuin lautasellinen höyryävää jauhelihakeittoa juustonäkkäri seuranaan.

tiistai 17. tammikuuta 2012

EKSOTIIKAN KATOAVAISUUDESTA



Tilasin kolmeksi kuukaudeksi viikonloppu-Husarin lähinnä esikoisen iloksi ja inspiraatioksi. Ruotsin kirjoitukset ovat syksyllä ja jotain olisi tarpeen tehdä. Ostelen muutenkin silloin tällöin ruotsin- ja englanninkielisiä lehtiä ja kirjoja. Vieraskieliset dekkarit pitävät kielitaitoa yllä varsin tehokkaasti, eikä kukaan sisustusharrastaja selvinne pelkällä kotimaisella alan lehtitarjonnalla.

Olen kuitenkin huomannut, ettei vieraskielinen painettu teksti tuota lapsilleni minkäänlaisia jännittäviä väristyksiä. Itse en milloinkaan unohda lukion kieliluokkien amerikkalaisia ja saksalaisia aikakauslehtiä, jotka toivat tullessaan tervehdyksen Suuresta maailmasta. Ei haitannut, vaikka opettaja oli leikannut Der Spiegelin seulaksi. Opettaja oli nimittäin poistanut etukäteen kaikki kuvat, "joista teidän vanhempamme saattaisivat pahoittaa mielensä". Mitähän ne kuvat muuten mahtoivat oikein olla?

Time ja Newsweek tuoksuivatkin erilaiselta, eikä paperikaan ollut samanlaista kuin Avussa ja Annassa. Parhaiten mieleen ovat jostain syystä jääneet mainokset. Pystyn edelleen, yli 30 vuoden jälkeen, näkemään silmieni edessä Etiopian Airlinesin lehti-ilmoituksen kuvankauniit lentoemännät. Lehtiä selaillessamme me, pienen paikkakunnan lukiolaiset, olimme varmoja, että tuo kaikki ihanuus odottaisi meitä vielä jossakin. Moneen paikkaan olen sittemmin päässytkin, mutta Etiopian Airlinesilla en ole koskaan päässyt lentämään.

Niin, sitä Husaria luen pääasiassa vain minä; mies vilkaisee satunnaisesti joitakin kiinnostavimpia juttuja. Lopetin jo lehtipinon kasaamisen pojan huoneeseen.

torstai 5. tammikuuta 2012

TEATTERISSA

Kari Heiskanen oli loistava Ebenezer Scrooge. Kuva Suomen Kuvalehti.


Tulin taannoin ajatelleeksi, että kuopuksemme ei ole koskaan tainnut käydä suuressa teatterissa, jonne mennään hiukan paremmin pukeutuneina ja jossa väliaikatarjoilut odottavat valmiiksi katettuina. On hän toki aikanaan nähnyt pienimuotoisia lastenteatteriesityksiä, mutta muuten hänelle on käynyt niin kuin kai usein nuoremmille sisaruksille: siinä missä esikoista hyppyytettiin vauvauinnissa, muskarissa, konserteissa ja muissa kehittävissä lastenkulttuuritapahtumissa, kuopuksen osaksi jäi sen sijaan ilo omistaa isoveli. Liikuntaleikkikoulua kyllä yritettiin, mutta lopulta tuntui nololta kantaa hänet sinne väkisin.

Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa harrastaa kulttuuria, ajattelin ja varasin liput neljälle Kansallisteatterin Saiturin joulu -näytelmään. Esitys sattui vielä sopivasti nuoren miehen 13-vuotispäiväksi. Pojat katsoivat aluksi epäluuloisina teatteriin astelevia lapsivieraita, mutta onneksi paikalla oli runsaasti myös aikuisseurueita ja muutama teini-ikäinenkin näkyi yleisön joukossa.

Näytös oli upea. Itse Dickensin tarina on nykypäivän näkökulmasta ehkä turhan alleviivaava. Toisaalta juuri se tekee siitä sopivan myös pienille katsojille. Lavasteilla ja valaistuksella oli onnistuttu luomaan sadunomainen tunnelma, jota onnistunut puvustus täydensi. Kari Heiskanen Ebenezer Scroogena oli mahtava, enkä voinut olla ihastelematta sitä, miten hän jaksoi viedä raskaan roolisuorituksen loppuun asti.

Päivänsankari mainitsi palautteessaan, että tämänkaltainen korkeakulttuurinen tarjonta hänen osaltaan riittää. Kuulin kuitenkin, miten hän hauskimmissa kohdissa nauroi ääneen vieressäni eikä väliaikaherkuissakaan näyttänyt olevan suuremmin moitittavaa. Taidan tilata seuraavaksi liput oopperaan.

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/2678643/kaunis-turhuus?claim=asy4c246cgp">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>