lauantai 20. elokuuta 2011

KIRPPUTORILÖYTÖJÄ JA KESÄRUOKAA

Töihin paluussa on yksi lyömätön etu: se saa viikonloput tuntumaan joltakin erityiseltä. Kesällä jouduin välillä jopa hetken miettimään, mikä viikonpäivä milloinkin oli menossa. Tulimme eilen illalla mökille. Omenat on poimittava ja liköörit kaipasivat lisää sokeria.

Tein lounaaksi oikeaa syyskesän ruokaa. Saimme mieheni tädiltä postipakettina (!) suuren kesäkurpitsan, jonka päätin hyödyntää pataruuassa. Kuullotin kaksi suurta sipulia öljyssä, lisäsin noin puoli kiloa paistijauhelihaa ruskistumaan ja pilkoin sillä aikaa koko kesäkurpitsan pieniksi paloiksi. Lisäsin kurpitsanpalat ja pari lihaliemikuutiota pataan ja annoin hautua jonkin aikaa. Sitten mukaan sekoitettiin pari purkkia tomaattipyreetä ja reilu loraus siirappia. Perunat unohtuivat kauppaan, joten keitin lisäkkeeksi riisiä. Kokeilkaapa.

Kävin pitkästä aikaa myös paikallisella suurella kirpputorilla - enkä turhaan. Laitan tähän muutaman kuvan ostoksistani.

Tässä ruotsalaisen Lolo Holmqvistin grafiikkaa 16 eurolla. Ajattelin laittaa työhön uudet isommat paspikset ja mattahopeat kehykset. Uskon, että siitä tulee todella kaunis.

Ihastuttava vanha luumulaatikko "Bon Ton Selected Californian Prunes", 15 euroa. Että mitäkö tällä teen? Älkää kysykö -  onneksi mieskään kysynyt. Kyllä minä jotakin keksin.

Marimekon meikkipussi jumppalaukussa aina mukana kulkeville kosmetiikkatuotteille, 8 euroa.

Vino pino uusia tai melkein uusia sisustuslehtiä. Hinnat 50 senttiä - 4 euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti