maanantai 16. huhtikuuta 2012

OPTIMISTI VAI PESSIMISTI?

Optimisti ja pessimisti - jonkun on ne huoletkin kannettava 

Tämän päivän Helsingin sanomien Elämä-sivuilla kerrottiin, miten myönteinen elämänasenne näyttää suojaavan sairauksilta ja jopa pidentävän elinikää. Positiivisesti asioihin suhtautuvat esimerkiksi toipuvat sydämen ohitusleikkauksesta kielteisemmän asenteen omaavia lajitovereitaan nopeammin ja heidän elinajanodotteensa jopa syöpädiagnoosin jälkeen näyttäisi olevan pidempi.

Temperamentti on pitkälti perinnöllinen ominaisuus, mutta Helsingin sanomien toimittaja Venla Pystynen viittaa mm. onnellisuustutkija Sonja Lyubomirskyn käsitykseen, jonka mukaan vain noin puolet kokemastamme onnellisuudesta on perimämme ansiota. Kymmenen prosenttia onnesta on seurausta ulkoisista tekijöistä, kuten terveydentilasta ja jopa 40 prosenttia opitusta asenteesta, jonka kautta asioita tarkastelemme. Kaikki tutkijat eivät ole yhtä mieltä siitä, missä määrin optimismia (tai pessimismiä) voidaan opetella, mutta kuten psykologian professori Katri Räikkönen-Talvitie toteaa, ei pienestä harjoittelusta koitune vahinkoakaan.

Omassa perheessämme temperamenttierot tulevat jatkuvasti näkyviin. Olen itse ikuinen optimisti, kun taas mieheni mieleen johtuvat aina kaikki pahimmat vaihtoehdot. Kierrellessämme etsimässä asuntoa kohtasin pirteän ja miellyttävän myyjän, kun taas mieheni tapasi lipevän huijarin. Kassakriisi käyttötileillämme on minulle täysin tilapäinen vastoinkäyminen. Miehelle kysymyksessä on lopun alku ja seuraus pitkäkestoisesta kykenemättömyydestä järkevään taloudenpitoon. Esikoista odottaessamme aloin heti ensimmäisenä iltana positiivisen raskaustestituloksen jälkeen suunnitella kotimme sisustusta  uuteen uskoon. Mies alkoi valmistautua todennäköiseltä tuntuvaan keskenmenoon.

Vuosien myötä olemme oppineet nauramaan itsellemme ja toisillemme. Mies myös perustelee oman pessimisminsä hyvin käytännönläheisesti: kun aina valmistautuu pahimpaan, niin kokee samalla usein iloisia yllätyksiä. Tottakai toisen asenne välillä ärsyttääkin. Me ikipositiiviset ihmiset yritämme herkästi piristää synkkiin mietteisiin vajoavia läheisiämme, eivätkä nämä pyrkimykset voi joskus olla kääntymättä itseään vastaan. Joskus täytyy saada rauhassa murehtia.