YLIOPPILASKIRJOITUKSET

Meillä luetaan ylioppilaskirjoituksiin. Taasko sä luet?! kauhistelee pikkuveli. Liian vähän, sanon minä.  Mmmm... kuuluu isän kommentti. Kokelaan hermoille käy ymmärrettävää kyllä vain äiti. Sovimme, että pidän näkemykseni omana tietonani ja tunnelma on sen myötä parantunut. Vain pari kertaa on hieman lipsahtanut - en vain voi sille mtään. En edes, vaikka tiedän sen olevan a) hyödytöntä b) tarpeetonta. Nuori mies kyllä näyttää huolehtivan asioistaan tuiki tärkeitä rentoutumisen hetkiä unohtamatta.

Olen kyllä rauhoittunut. Syksyllä ennen ensimmäisiä kokeita mietin ankarasti, millä eväillä verensokeri pysyisi optimaalisella tasolla koko kuuden tunnin rupeaman ajan. Poika tietysti söi mitä halusi. Nyt en edes tiedä mitä hän mahtaa aamuisin koulun viereisestä marketista mukaansa napata.

Omat kirjoitukset eivät suinkaan tunnu kaukaiselta unelta. Ei, vaikka ne olivat vuonna 1979. Oikeastaan koko järjestelmä on pysynyt lähes liikuttavan samanlaisena. Ainoat uudistukset tuntuvat olevan ainereaali ja eximia. Edelleen istutaan joukolla epätodellisen hiljaisessa koulun salissa. Laskimet ja taulukot toimitetaan etukäteistarkastukseen. Opettajat kulkevat kannoilla jokaisella vessareissulla. Ja tuloksia odotetaan pitkään.

Kotikutoinen puuttumattomuussopimuksemme on tehnyt pojan lisäksi hyvää myös äidille. Olen lakannut murehtimasta ja oloni on tullut luottavaisemmaksi. Kaikki menee varmasti hyvin ja tarvittaessa uusimaankin pääsee. Olen selvästi päässyt äitinä uudelle, kypsemmälle tasolle.

Kannattaisiko matematiikan kokeen aamuna kuitenkin soittaa Bachia, jonka kuunteleminen amerikkalaistutkimuksen mukaan parantaa matematiikan testin tuloksia?