torstai 14. maaliskuuta 2013

BLOGIN PALUU

Viime huhtikuussa minusta alkoi tuntua, ettei minulla ole mitään sanottavaa. (Tai oikeammin mitään kirjoitettavaa.) Mikään lukemani, kuulemani tai näkemäni ei tuntunut niin tähdelliseltä, että olisin halunnut jakaa ajatuksiani blogin välityksellä. Niinpä blogini meni tauolle. Ehkä se oli blogiväsymystä.

Lähes vuoden ajan olen kuunnellut lukemattomia kyselyitä blogistani: Miksi et enää kirjoita? Onko jotain tapahtunut? Moni kertoi käyvänsä miltei päivittäin katsomassa, olisiko jotain uutta ilmestynyt. Podin jopa huonoa omaatuntoa. Ei, mikään ei ollut hullusti. Elämä soljui eteenpäin yhtä mukavasti kuin aina ennenkin. En vain saanut aikaiseksi. Muidenkin blogeja luin vain harvakseltaan.

Vähitellen blogit ovat alkaneet taas kiinnostaa. Käyn kurkistamassa, mitä vanhoille tutuille bloggareille kuuluu. Vinkkien perusteella käyn vilkaisemassa ennestään tuntemattomiakin blogeja. Kaupungilla käydessäni huomaan harmittelevani kotiin jäänyttä kameraa. Sunnuntai-Hesarin artikkeli saattaa herättää mieliteon kommentoida juttua blogikirjoituksessa. Taitaa olla aika aloittaa uudestaan.

Tavataan pian!





12 kommenttia:

  1. Sattuipa somasti, että juuri kun viikkojen - ehkä kuukausien? - jälkeen taas kävin kurkkaamassa, että etkö tosiaankaan enää kirjoittele, niin täällähän oli ihan uunituore teksti. Kiva! Aurinkoista kevättä! Kohta alkaa pukata vihreää mullasta. Nähdään taas?
    -Miina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma! Toivottavasti tosiaan nähdään! Näyttää, että vihreää saadaan odottaa, mutta tavataan vaikka pakkasella:)

      Poista
  2. Kiva kuulla, hyvää bloggailuintoa! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, tätä onkin jo odotettu!

    T. Kirsti

    VastaaPoista
  4. Onpa hauskaa, kun aloitit taas, olen kaivannut sinua!
    Ymmärrän hyvin tuon blogiväsymyksen, minulla on jo pitkän aikaa ollut sama vaiva. En halua kuitenkaan lopettaa kokonaan, sillä mitä sitten teen, kun haluan jakaa joitain ajatuksia? Parasta kai olla vaatimatta itseltään liikoja ja luottaa siihen, että jos joku haluaa lukea tiettyä blogia, hän tekee sen, vaikka harvemminkin.

    VastaaPoista
  5. Mukavaa, että sinäkin löysit taas tänne. Olet varmaan oikeassa. Kun pitää kirjoittamisesta sekä kuvaamisesta, on blogin pitäminen ehkä mielekkäin tapa harrastaa sitä. samalla syntyy kiinnostavaa ajatustenvaihtoa.

    VastaaPoista