SUOMALAISSMOOTHIEN LYHYT HISTORIA

Lapsuudenkotiini hankittiin Kenwood-yleiskone 1960-luvun lopulla. Järeään koneeseen kului myös kookas tehosekoitin. Sen avulla valmistettiin pirtelöä, jota nautittiin yleensä jälkiruuaksi. Pirtelön raaka-aineita olivat piimä, oman maan pakastetut mansikat ja sokeri. Pirtelön nauttimista varten hankittiin uudet, korkeat lasitkin ja pitkät lusikat, jotka taisivat olla peräti Nanny Stillin designia. Muistan, että tämän "pirtelön" nautiskelu tuntui jotenkin tyylikkäältä, melkeimpä tuulahdukselta suuresta maailmasta.

Seuraavan kerran pirtelö ilmestyi elämääni 80-luvun alussa. Innostuimme soluasunnossamme tekemään aamiaispirtelöitä mitä erilaisimmista yhdistelmistä. Jälleen pohjana oli piimä, johon sekoitettiin tuoreita hedelmiä ja ajan hengen mukaan itse yhteiskeittiön astiankuivauskaapissa kasvatettuja ituja. Joskus joukkoon lisättiin vielä kitkeriä vehnänleseitäkin. Tavoitteena oli siis ennenkaikkea terveellisyys.

Tehosekoitin on sittemmin ollut pitkään miltei käyttämättömänä, kunnes jälleen innostuin pirtelön teosta - vai pitäisikö nyt puhua smoothiesta? Pidän edelleen happamasta pohjasta (nyt piimä ja jogurtti ovat tietenkin funktionaalisia). Muutaman vuosikymmenen takaiset appelsiinit ja banaanit ovat jälleen vaihtuneet kotimaisiin marjoihin. Mukaan vielä kourallinen saksanpähkinöitä ja maun mukaan makeutta ja herkku on valmis. Jos et pidä pähkinänmuruista, vaan haluat sileän juoman, voit lisätä pähkinöiden sijasta tilkan saksanpähkinäöljyä. Saat saman aromin ja lähes samat terveysvaikutukset, mutta ilman sattumia.

On hupaisaa huomata, miten saman juoman resepti on hiljalleen muuttunut ja miten nuo muutokset samalla heijastavat omaa aikaansa. Samalla tavalla on monen tutun muunkin ruokalajin tekotapa hiljalleen muuttunut. Siinä missä jauhelihakeiton juurekset ennen olivat vain mauste, ovat ne nykyään tasavertainen ainesosa perunoiden rinnalla. Vierastarjottavatkin ovat vaihtuneet: Saarioisten perinteikkäiden einespizzojen täyttäessä hiljattain 30 vuotta, muistin aikanaan tarjonneeni pizzauutuudet kylään saapuneille ystävättärille. Tytöt olivat aivan tolaltaan suhteettoman upeiden tarjoiluideni takia. Samoja pizzoja poikani saattavat vielä hakea kaupasta väliplaksi - mutta vain hätätapauksessa. He kutsuvat niitä roiskeläpiksi. Mutta minä - joskus yksin ollessani - haen kaupasta Saarioisten jauhelihapizzan itselleni. Nautin sen kylmän maidon kanssa ja se maistuu suussani silloin melkein yhtä hyvältä kuin 30 vuotta sitten.