KUULUNKO PELOTTAVIIN SISUSTAJIIN?

Tämän päivän Helsingin sanomissa oli Virpi Salmen kirjoittama hauska kolumni, jonka otsikkona oli "Pelottavat sisustajat". Virpi Salmi kirjoittaa siitä hämmästyttävästä ilmiöstä, että nainen, joka ei ilmoita harrastukseskseen sisustamista, on tänään harvinainen poikkeus. Tästä syntyvä ensimmäinen mielikuva on hänen mukaansa lähinnä pelottava: sisustuksen harrastaja vaihtaa kodin kalusteita ja tekstiilejä jatkuvasti uusiin, kaataa tuon tuosta väliseiniä ja kaikki hänen kädestään tipahtava muodostaa ikään kuin vahingossa huolettoman taiteellisen asetelman. Siltä kieltämättä minustakin näyttää, kun hienoisen kateuden vallassa lueskelen alan näyttävimpiä blogeja. Salmi kuitenkin toteaa realistisesti, että nämä tapaukset ovat eräänlaisia alansa triathlonisteja verrattuna siihen sisustusharrastajien suureen enemmistöön, joiden harrastus rajoittuu sisustuslehtien selailuun ja niiden pohjalta kumpuavaan kevytmieliseen haaveiluun.

Juuri tällaista ei niin vakavasti otettavaa suunnittelmien tekemistä tarkoitin aiemmin kirjoituksessani Tuhlaajaäiti. Siksi perheenikin hermoilee ihan turhaan. Toisaalta lehtikirjoitus sai minut miettimään, onko harrastukseni käymässä vakavammaksi. Aloitin nimittäin viime viikonloppuna sisustussuunnittellukurssin. Heti ensimmäisellä kerrralla saimme kotiläksyksi oikean pienen tilasuunnitelman laatimisen. Kurssilla oli kyllä todella mukavaa ja aika kului kuin siivillä. Oli mahtavaa keskustella sisustusasioista muiden aiheesta kiinnostuneiden kanssa. Perheeni miesväki ei ole tällä saralla oikein altista keskusteluseuraa.

En ole kuitenkaan vielä lähellekään triathlonisti - mutta ehkä käyn jo säännöllisesti lenkillä.

Kotiläksyt on tehtävä. Seuraavaksi saamme suunnitella jotakin itse valitsemaamme.

Yksi sisustuskuva sentään: otin viimein käyttöön kesä-alesta ostamani Espritin lakanat (-60%). Tuntuu, että tänne on päästävä lukemaan hyvää kirjaa!