perjantai 2. maaliskuuta 2012

VEDENKEITIN TULI TALOON



Olen aina vastustanut vedenkeittimen hankkimista. En siksi, että vedenkeittimissä sinänsä olisi jotakin vikaa, vaan koska inhoan täyteen ahdettuja työtasoja. Vedenkeitin on minusta ollut jotakin, mitä ilmankin tulee toimeen. Tarvitessani tilkan kuumaa vettä esimerkiksi liivatetta käyttäessäni, olen lämmittänyt sen mikrossa.

Mies on jo pitkään ollut apparaatin hankkimisen kannalla. Viime aikoina hän on vatsavaivojen vuoksi jättänyt kahvin juonnin melkein kokonaan, minkä vuoksi teenjuonti perheessämme on kasvanut räjähdymäisesti. Vesipannun kuumentaminen levyllä vie kieltämättä aikaa. Käydessäni yhden naisen viivytystaistelua vedenkeitintä vastaan, olen ylistänyt taloudellisen ja nopean mikrokuumennuksen etuja, jopa ehdottanut tavallisen keraamisen lieden vaihtamista induktiomalliin.

Nyt kun miehellä on jo toinen kova flunssa peräkkäin, on vedenkeittimen tarve kasvanut kriittisiin mittoihin. Kuumaa mehua tai teetä on melkein koko ajan tekeillä, eikä kukaan tunnu muistavan ottaa porisevaa vesipannua levyltä. Vedenkeitin oli siis saatava ja heti. Onneksi pääsin itse valitsemaan mallin. Kodin Ykkösen valikoima oli yllättävän laaja, ainakin kymmenen eri mallivaihtoehtoa. Elegantiksi ei niistä tosin voinut sanoa yhtäkään. Valitsin pienehkön ja mahdollisimman eleettömän mallin, joka on lisäksi kevyt ja käteen sopiva. Työtasollamme nököttää nyt OBH Nordica.

6 kommenttia:

  1. Oikein hyvännäköinenhän tuo on!

    Ei meilläkään ole vedenkeitintä, eikä kukaan ole sitä keksinyt kaivatakaan. Paisti nuorimmaisen eräs kaveri aikoinaan joka sanoi: "teillä on olevinaan niin hieno koti mutta sit teiltä puuttuu ihan perustavaa laatua olevia tavaroita niinkuin vedenkeitin." Lapset osaavat olla ihanan rehellisiä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Preferita! Hauska kommentti lapsen kaverilta.Meillä nuorimmainen on jo monta kertaa huomauttanut, että KAIKILLA muilla perheillä on vedenkeitin. Kaksi muuta asiaa, jotka meiltä hänen mukaansa puuttuvat, ovat sooda streamer sekä säädettävä nojatuoli mukitelineineen!

    VastaaPoista
  3. Taivaan vallat! Naurettiin tälle miehen kanssa molemmat. Säädettävä nojatuoli mukitelineineen - huhhuh, ei meille ainakaan koskaan ikinä milloinkaan. Tämä taitaa olla samaa sarjaa kuin "KAIKKI muut saavat olla ulkona aamuun asti, miks mun pitää tulla jo illalla yhdeksältä..."

    VastaaPoista
  4. Ei tule mukitelinenojatuolia meillekään:) Lasten ja vanhempien maku ja toiveet eivät aina mene yksiin. Muistan itse miten lumoutunut olin pikkutyttönä, kun menin ensimmäistä kertaa uuden ystävän kotiin ja näin hänen vanhempiensa kultakoristeisen parisängyn. Mitään niin ihanaa en ollut koskaan nähnyt!

    VastaaPoista
  5. Meillä on myös Nordican rosterinvärinen keitin ja olen ollut siihen supertyytyväinen! Edellinen muovinen viritys ylikuumeni ja meni rikki. Tuo säästää sähköä ja on paljon kätevämpi teenkeitossa kuin mikro (jossa myös kuppi usein kuumenee). Hyvä ostos! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentista! Hyvin on meilläkin ainakin alkuun pelittänyt. Ja on kieltämättä kätevää, kun kenenkään ei tarvitse vahtia liedellä kiehuvaa vesipannua:) Ja vedenkeittimeksi se on minusta ihan sievä.

    VastaaPoista