Tuntuu mahdottomalta tehtävältä erottaa tarpeellinen ja tarpeeton: "Tämä lelu oli nuorimmaiselleni niin tärkeä." "Tuo maljakko on ainoa muisto nuoruudenystävästä, vaikkakin ruma sellainen" "Ajasta iäisyyteen siirtynyt tätini pahastuisi jos näkisi, että vien 30 vuotta kaapissa pölyttyneen kynttilänjalan kirpputorille." Lista on loputon. Entä sitten, jos tavaroiden pois laittaminen alkaa kaduttaa? Kerran yritin etsiä kirpputorilta takaisin ostettavaksi yöpaitaaa, jonka olin sinne vähää aikaisemmin itse vienyt. Äiti oli sen sentään minulle ommellut.
Ammattilaisen apuun turvautuminen tässä asiassa tuntuu kuitenkin kohtuuttomalta. En kai minä sentään mikään uusavuton ole? Saisinkohan jonkun ystävän innostumaan vastavuoroisesta amateur organizer -palvelusta? Kävisimme tavaroita yhdessä läpi vuorotellen kummankin kodissa. Toiselta voisi saada tarvittavaa suhteellisuudentajua tavaran tarpeellisuuden ja merkityksellisyyden arvioinnissa. Lisäksi uskon, että hommasta voisi tulla hauskaa kahvitaukoineen kaikkineen. Samalla molemmat saisivat jonkun, jota syyttää kun pois heitetty yöpaita alkaa itkettää.
 |
| Kun ostaa kauniita kukkia, voi siisteydestä vähän tinkiä. |
Tapasin pari viikkoa sitten yhden turkulaisen ammattijärjestelijän. Tapaaminen oli innostava ja sen seurauksena siivosin oman vaatehuoneeni. Kaksi jätesäkillistä lähti keräykseen ja yksi kaatopaikalle, eikä vaatehuone edes ollut tupaten täynnä, eikä huonossa järjestyksessäkään.
VastaaPoistaAmmattilaisen neuvo tunnearvoja sisältävien tavaroiden kohteluun oli se, että säilytetään vain rakkaimmat. Siis kaikkein rakkaimmat.
Pirkko: Niinpä! Mutta jotain apua tavaroihinsa juuttunut ihmispolo yleensä tarvitsee. Sinä sait sopivan tuuppauksen hyvästä tapaamisesta. Toivottavsti ei tule ikäväkohtauksia:)
VastaaPoista