perjantai 9. maaliskuuta 2012

TUNNUSTUKSIA JA PALJASTUKSIA


                       








Bloginpitäjäystäväni Pirkko (http://ruusupensaantakaa.blogspot.com) antoi minulle kaksin kappalein tunnustuksia, mistä nöyrimmästi kiitän. On ihanaa, jos blogikirjoitukseni tuottavat iloa tai joskus harvoin jopa ajattelemisen aihetta jollekulle. Toisen tunnustuksen vastaanottamiseen liittyi tehtävä kertoa itsestään seitsemän vapaavalintaista asiaa. Mitähän minä en vielä ole näillä sivuilla paljastanut? Yritän keksiä ainakin jotakin.

  1. Lempikarkkipussini on Bonbonin Kaatissäkki, ihan totta. Tykkään niistä ihan hirveästi. Lisäksi niissä on se hyvä puoli, että ne eivät ole suosiossa muiden perheenjäsenten keskuudessa.
  2. Alun toisella kymmenellä ollessani olin todella kiinnostunut ufoista. (Alle kymmenvuotiaana zoomasin ennemminkin paranormaaleihin ilmiöihin, joiden pariin minua johdattivat Turun sanomien artikkelisarja "Todellisuus on tarua ihmeellisempää" sekä TV:n pelottava Yöjuttu-sarja.) Ufoinnostuksen pyörteissä ahmin paikalliskirjaston science fiction -tarjonnan ja Erich von Dänikenin koko tuotannon. Yritin päättää valmiiksi, miten toimin jos minua tullaan noutamaan toisiin aurinkokuntiin. Ei ihme, että pidän vieläkin Salaisista kansioista ja Jodie Fosterin Ensimmäinen yhteys -elokuvasta.
  3. Olen nyt opettaja, mutta alunperin minusta piti tulla arkeologi. Enkä todellakaan kuvitellut kuopsuttavani mitää Euran kalmistoa, vaan olin varma, että löytäisin koskemattoman faraon haudan tai vähintäänkin inkojen aarteen. 
  4. Olen syntynyt täysin vailla sävelkorvaa, mutta haaveilen vielä osallistuvani laulutaidottomien laulukurssille.
  5. Harrastin lapsena runonlausuntaa.
  6. Rakastan saippuakuplien puhaltamista. Vuosia sitten yritimme poikieni kanssa kehittää liuoksen, josta saisi jättiläiskuplia. Olimme lukeneet sellaisesta lehdestä, mutta emme onnistuneet.
  7. Kerran tein perhosbaarin, jonka lehtijutun mukaan piti houkutella paikalle kymmenittäin kauniita, värikkäitä perhosia. Vaikka perhe protestoi, pidin baaria puunoksassa roikkumassa päiväkausia. Perhoset eivät koskaan tulleet. Taidan yrittää ensi kesänä uudelleen.                                                                                             Nyt lähetän nämä tunnustukset haasteineen edelleen Leenalle (http://tuumasta-toimeen.blogspot.com) ja Tuulalle ( http://tuulher-no.blogspot.com/)

8 kommenttia:

  1. Onnea tunnustuksesta! Ja ihania tunnustuksia..

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo perhosbaari! Hei tee sellainen ensi kesänä ja opeta meillekin!

    VastaaPoista
  3. Kaikki muut menee aika normilla, mutta nro 1 on aika pelottava. terveisiä maahisten ja keijukaisten valtakunnasta

    VastaaPoista
  4. Paljon kiitoksia tunnustuksista. Vastailen viikonlopun aikana :).

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista Riitta Sinikka, Preferita, jariS ja Tuula! Jos saan perhosbaarin aikaiseksi, niin otan kyllä kuvia ja kerron tuloksista. JariS: The truth is out there.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Terhi tunnustuksesta. Vastaan kyllä haasteeseen kun ehdin. Kivaa saada tällaisia yllätyksiä !

    VastaaPoista
  7. Loistavia tunnustuksia! Hauska toi ufojuttu varsinkin..

    VastaaPoista