TERVEISIÄ TALVILOMALTA

Apua! Missä näistä minä asun?

Olemme kotona taas. Lähdimme Vuokatista kohti kotia eilen puolilta päivin ja noin kahdeksan tunnin ajomaratonin jälkeen kurvasimme kotipihaan. Tai olisimme kurvanneet, jos olisimme päässeet. Ajoväylän pihaan tukki liki metrin korkuinen jäätynyt lumivalli. Toisin kuin muualla pääkaupunkiseudulla, meillä Vantaalla aurataan viipymättä jopa meidän piskuinen kotikatumme. Lunta riitti luonnollisesti itse pihassakin. Miesväki loi ensi hätään ripeästi kapean polun, jota pitkin ruokatavarat ja äiti saatiin sisälle. Valmiiksi saatu iltapala ehti odottaa hyvän tovin ennen lumimiesten sisälle tuloa.

Lomareissumme meni todella mukavasti. Ehdimme nauttia ulkoilusta (opin viimein löytämään lukemattomista lomahuoneistoista omamme), ystävien vierailuista sekä puhtaasta laiskottelusta. Innostuimme katsomaan urakalla joululahjaksi saatua Salaisten kansioiden DVD-boxia. "Hallitus ei myönnä asiaa" ja "Totuus on tuolla ulkona" ovat tällä hetkellä suosittuja sloganeita perheessämme.

Esikoinen arveli, että tämä oli hänen viimeinen hiihtolomansa perheen kanssa. Abiturientilla on kuulemma jo muuta tekemistä. No, se jää nähtäväksi. Hämmästyttävintä tällaisissa reissuissa on se, miten paljon sutjakkaampaa lasten mobilisointi on kotiin palattaesssa kuin reissuun lähdettäessä. Minkäänlaisesta etukäteispakkaamisesta tai muusta sellaisesta on turha haaveilla ennen matkaa - etenkään jos matkustusvälineenä on oma auto ja lapset tietävät, ettei matkalta ole mahdollista myöhästyä. Mutta kun perillä aletaan puhua kotiinpaluusta, paljastuu pojistamme uskomaton määrä oma-aloitteisuutta ja vastuunottokykyä. He ovat vapaaehtoisesti tyhjentämässä jääkaappia ja viemässä roskia. Kaikki mikä nopeuttaa kotiinpääsyä ja kavereiden tapaamista edes hiukan, sujuu nuorilta miehiltä kuin tanssi. On tietysti ilo huomata, että tällaista uinuvaa potentiaalia on olemassa. Olisi hauskaa, jos sen saisi aktivoitua useammin.