Projekti aloitettiin turhan tavaran karsimisella, jossa asukas itse kunnostautui yli odotusten - jopa niin, että saimme toppuutella tavaroiden pois heittämistä. Seuraavaksi ruvettiin siirtämään kalusteita. Sänky löysi paikkansa ikkunaseinältä ja sen viereen saatiin sijoitettua pieni yöpöytä. Tavaran karsimisen ansiosta huoneeseen jäi myös tarpeellista tyhjää tilaa esimerkiksi sähkökitaraa ja salibandykassia varten.
Kuopuksestamme ei todennäköisesti tule vaatturia, mutta äidin sydämen tämä hikisin sormin kirjottu koristekuvio saa värisemään. |
Tässä huone ennen raivaustöitä ja uudelleenjärjestelyä. |
Huoneen ovi jäi vasemmalle vuoteen päätyyn. Poika koki olevansa kuin tarjottimella. Yöpöytätarvikkeet taas veivät työpöydältä kaiken työskentelytilan. |
Wau, todella upea muutos! =) Huone näyttää nyt todella selkeältä ja siistiltä. Uskon että käyttömukavuuskin lisääntyi ;-)
VastaaPoistaMapela: Kiitos palautteesta. Olen huomannut, että tällaiseen pikkumuutokseenkin kannattaa varata kunnolla aikaa. Tarkoitan, että on syytä ihan rauhassa miettiä muutamaa perusasiaa: mihin uonetta käytetään, mitkä ovat ongelmakohtia, voisiko tilaa hyödyntää vielä nykyistä monipuolisemmin jne.
VastaaPoista