KESÄLLÄ SITTEN ON AIKAA...

 Kesällä kuvittelen aina ehtiväni kaikenlaista. Kuten kirjoittaa blogia. Suunnitelmat ja haaveet ovat suorastaan ylenpalttisia. Toteutumisprosentti vain tahtoo jäädä todella alhaiseksi. Blogin kirjoittamisen kohdalla se jäi peräti nollaan. Ehkä juuri tässä on koko kesän taika: aika valuu käsistä kuin hiekka. Rytmittämättömyydestä muodostuu loma.

Nyt töiden taas alettua voisi laatia pienen katsauksen menneeseen kesään.


Juhannus
 

Juhannusjuhlistamme on lasten kasvaessa väki vähentynyt, mutta - jos mahdollista- pidot entisestään parantuneeet.

Rennommalla aikataululla tulee syötyä enemmän. Hyvä tietysti, että lakkiaissuklaat saivat kyytiä.

Välillä on tietysti levättävä:)

Aihetta juhlaan

Kesäkuun lopulla pääsimme juhlistamaan esikoisen opiskelupaikkaa.

Kesäretki Mustion linnaan

Upen puulinnan ylläpito on todellinen kulttuuriteko.

Kustavilaistyylinen sisustus on upea. Asiantuntevalla opastuskierroksella kannattaa ehdottomasti käydä.

Ja jos rakastatte puutarhoja...

Sastamala Gregoriana
 

Konsertti Karkun Pyhan Marian maalattiaisessa kirkossa päätti lyhyen mökkilomamme.

Lähtö

1.8. ajoin esikoisen hiukan haikein mielin Turkuun, opiskelukaupunkiin

Lähtijä itse oili kyllä suu messingillä:)

Tässä nopeasti ohi hujahtaneen kesän "huippuhetkiä". Kesäkuinen Krakovan matkamme ansaitsee vielä oman postauksen.

Hyvää työntäyteistä syksyn alkua kaikille lukijoille!

Terhi

JUHLIA JA MUUTA MUKAVAA

Hetki ennen vieraiden tuloa

Pitkästä aikaa tuntuu energiaa riittävän blogissa piipahtamiseen. Työpaikallani koulussa kevät on lukuvuoden kiireisintä aikaa. Samanaikainen ylioppilasjuhlien valmistelu omassa perheessä teki elämästä turhankin hektistä. Juhlat onnistuvat hienosti - kiitos ihanien vieraiden, taitavien apulaisten ja herrasmiesmäisesti isännöineiden sankarin ja pikkuveljen.

Oma kesälomani on juuri alkamassa. Matkustamme miehen kanssa aamulennolla Krakovaan. Muutaman päivän kaupunkiloma on varmasti tehokas irtiotto työasioista. Hieman kuitenkin jännittää miltä kahdenkeskinen reissu mahtaa tuntua. Viimeksi olimme sellaisella muistaakseni vuonna 2002. Kerron sitten, kuinka pärjäsimme:)

Suolaista ja makeaa

Kukkakauppias sitoi ihana kimpun

SAAMME SENTÄÄN SYÖDÄKSEMME

Kerroin jo aiemmin olevani Hesari-addikti. Vaikka aluksi suhtauduinkin uuteen tabloidikokoiseen lehteen penseästi ("kuin Ilta-sanomia lukisi!"), on mieleni lämmennyt erinomaisten viikonloppunumeroiden ansiosta. Luen nämä lehdet juurta jaksain, keskustelen sisällöstä miehen kanssa ja yritänpä heittää täkyjä jälkikasvullekin. Viikonvaihteessa artikkelit ovat juuri sellaisia, kuin niiden pitääkin: ne herättävät ajattelemaan, keskustelemaan, hankkimaan lisätietoa. Työviikon alkaessa niitä puidaan vielä työpaikalla.

Sunnuntain lehdessä kirjoittaa myös muutama erinomainen kolumnisti. Minna Lindgrenin uskomattoman oivaltavia tekstejä nauran usein vedet silmissä. Annamari Sipilän kirjoituksia en myöskään jätä väliin. Helsingin sanomien Tukholman kirjeenvaihtajan Anna-Liisa Kauhasen kertomukset läntisestä kuningaskunnasta saavat minut miettimään, missä oikein kulkee Ruotsin ja Suomen raja.

Eilisessä lehdessä Anna-Liisa Kauhanen kuvaili ruotsalaisten luokkatietoisia ruokavalintoja. Yhdenlainen näkökulma kulahtaneeseen Olet mitä syöt -sloganiin. kauhanen kertoo, että yli 20 prosenttia ruotsalaisista häpeää joskus ostamaansa ruokaa ja  että neljä kymmenestä tarkkailee, mitä kanssaihmiset kärryihinsä latovat. Uskon, että ruotsalaiset näissä kohdin vähättelevät tai sitten ilmiö Suomessa on vieläkin yleisempi.

Ainakin minä itse olen syyllistynyt molempiin. Olen hävennyt ostaessani viimeisen myyntipäivän (-50%) maksalaatikkoa seuraavan asiakkaan latoessa tiskiin yrttiruukkuja, luomukaritsaa ja vastapaistettua leipää. Olen hävennyt maksaessani sisäfilettä ja pakettia kaupan laadukkainta tummapaahtoista kahvia puuhiani tarkkailevan eläkeläismummon pakatessa niukkaakin niukempia ostoksiaan. Olen hävennyt munkkipussia ja keksipakettia takin napin kiristäessä. "Yllätysvieraita", olen hätäisesti saattanut tokaista, vaikka tosiasiassa olen viettänyt koko viikonlopun yksin.

Ja toisten ostoskärryjen silmäily - se vasta mielenkiintoista onkin:

 -Noin paljon kaljaa ja tupakkaa! Vähän kun miettisivät, niin saisivat rahatkin riittämään.

-Eikä yhtään vihanneksia. Pelkkiä raffinaatteja, tuolla menolla ei terveenä pysy.

-No jo on... Ei luulisi niillä palkoilla. Siinä menevät kyllä kaikki rahat ruokaan eikä arki erotu pyhästä.

Mielenkiintoista on sekin, että tunnustettuani taannoin julkisesti rakkauteni Saarioisten jauhelihapitsaan, on useampikin kirjoitukseni lukenut tuttava sitä melkeimpä kiusaantuneena hämmästellyt. Melkein nolostuneena kaduin hetken koko juttua. Mutta ei sentään. Tuotteen täyttäessä 2011 vuosia Imatralainen Uutisvuoksi-lehti kirjoitti komean jutun otsikolla Roiskeläppä 30 vuotta. Kirjoituksessa todettiin, että einespizza on kuin 7 päivää lehti: Kaikki sitä lukevat, vaikka kukaan ei tunnusta.

Mmmm...

TUNNUSTUS TUNTUU HYVÄLTÄ

Sain Kaaoksen keskellä -blogin Lady of The Messiltä (http://kaaoksenkeskella01.blogspot.fi) tämän tunnustuksen. Saajan kuuluu välittää tunnustus eteenpäin viidelle mieluisalle bloginpitäjälle.

Tunnustuksen saavat tällä kertaa blogit Ruusupensaan takaa, Vuoksi ja luode, Kirjoja maailman eri kolkista sekä minulle uudet, kiinnostavat tuttavuudet SNP ja Romaniperheen elämää eteläisessä Suomessa. Kopioikaa tämä tunnustus itsellenne ja antakaa se eteenpäin viidelle valitsemallenne.

Kaikkien bloginpitäjien ja lukijoiden iloksi vielä viime perjantain Viivi ja Wagner (HS 19.4.2013):

PIIRAKKAA PARANTUMISEN KUNNIAKSI

Olen selvästi tervehtymässä: ryhdyin tänään leipomaan. Syön toki herkkuja mielelläni vaikka sairaanakin, mutta todella kipeänä juoksutan perheenjäseniäni kaupassa toteuttamassa toiveitani. Mitä sairaampi on, sitä paremmin onnistuu oikkunsa toteuttamaan.

Tänään tuntui ensimmäistä kertaa siltä, etteivät kaikki voimat menneet työpäivästä suoriutumiseen. Tämän ylimääräisen energian suuntasin siis piirakan leipomiseen. Asialle löytyi jopa rationaalinen perustelu: pakastin on saatava tyhjemmäksi loppukeväänä vietettävien potentiaalisten perhejuhlien varalta. Mihin muuhun raparperikompottia voisi käyttää kuin tortun täytteeksi? Olisihan tyhjennyksen voinut aloittaa myös niistä lukemattomista aterioilta jääneistä keittoannoksista, joita hyvin voisi napata töihin evääksi. Mutta piirakka vain on jotenkin ehdottomasti kiehtovampi vaihtoehto. Sitäpaitsi eväslounaassa on huonoja puolia: juuri eväspäivinä työpaikalla on tarjolla erityisen hyvää ruokaa tai ainakin työkaverien eväät näyttävät niin herkullisilta, että itselle tulee ihan paha mieli.

Tekemäni piiras on perhekuntani perinteinen "paras mahdollinen vähimmällä mahdollisella vaivalla" -versio. Tässä resepti halukkaille:

• 5 dl piimää tai jogurttia
• 3 dl sokeria
• 7 dl jauhoja (osa voi olla vaikkapa kaurahiutaleita)
• 1 tl ruokasoodaa
• 1 tl leivinjauhetta
• ripaus vaniljasokeria
• reilu loraus öljyä tai juoksevaa margariinia
• 1 muna 

Sekoita kaikki aineet keskenään ja levitä uunipellille. Täytteeksi sopivat erityisen hyvin hillottu raparperi tai omanalohkot. Pinnalle vielä reilusti kookohiutaleita. Muitakin täytevaihtoehtoja voi kokeilla. Esimerkiksi punaherukat ja kaurahiutaleista tehty toscapinta on herkullinen yhdistelmä.

Kannattaa kokeilla!

OIKEASTI KIPEÄ?

Olen ollut kipeänä. Sairastelu on edennyt mitä tyypillisimpään tapaan: flunssa käy kimppuun ankaralla kädellä. Luovut jumpista ja muista vapaa-ajan menoista, jotta jaksaisit töissä. Viikonloppuna yrität levätä ja kerätä voimia. Toimin juuri näin, mutta tauti tunti vain yltyvän. Toisen viikon tiistai-iltana kotiin tullessani tunsin oloni niin kehnoksi, että päätin jäädä seuraavana päivänä kotiin. Viettäessäni päivää dekkari kädessä sängyssä loikoillen koin ankaria omantunnontuskia. Olisinhan minä nyt yhdestä työpäivästä selvinnyt. Kohtahan se päivä jo olisi ohi. Jätin kollegan pulaan aivan turhaan.

Olo ei seuravana aamuna ollut sen parempi, mutta könysin töihin. Pitkän seminaaripäivän kruunasi käynti Stockan Hulluilla päivillä savuporotarjouksen houkuttelemana. Hetken tuntui, etten selviydy ulos neljän ruuhkassa pullistelevasta Herkusta. Otsaa ja poskionteloita särki, henkeä ahdisti, keuhkoon pisti ja päälle päätteeksi minua huimasi. Pitäisikö lähteä suorinta tietä kotiin? Ei, porostani en luovu! Tukeuduin ostoskärryihin ja jonotin sitkeästi kassalle. Koskaan aikaisemmin en ole ollut yhtä kiitollinen ostosten pakkauspalvelusta.

Kotiin päästyäni tilasin kuitenkin seuraavaksi päiväksi ajan työterveyslääkärille. Töissä tunnustelin jatkuvasti vointiani miettien samalla pitäisikö varaamani aika sittenkin perua. Flunssahan on virustauti ja paranee yleensä itsestään. Sitäpaitsi taas on viikonloppu edessä ja sen myötä mahdollisuus levätä. Työpäivän jälkeen lähdin kuitenkin vastaanotolle. Nolotti vähän. Entä jos käynti sittenkin on aivan turha? Oikeastaan vointikin tuntui jo vähän paremmalta.

Ystävällinen lääkäri kutsui minut sisään ja tiedusteli käyntini syytä. Huomasin ensimmäiseksi esittäväni epäilyni koko käynnin mahdollisesta tarpeettomuudesta. Kerroin kuitenkin oireistani ja niiden kestosta. Minua tutkiessaan lääkäri jäi miettimään, onko kysymys keuhkokuumeesta vai vain keuhkoputkentulehduksesta päätyen onneksi lopulta jälkimmäiseen. Lisäksi minulta löytyi poskiontelotulehdus. Myös toinen korva oli tulehtunut. Kotimatkalla apteekissa huomasin olevani helpottunut. Tajusin olevani todella väsynyt ja huonovointinen. On ihanaa olla hetken virallisesti sairas.

PIINAVIIKKO

Tähän päättyi minun piinani

Olen viettänyt piinaviikkoa - ja ihan turhaan. Autooni ollaan asentamassa polttoainekäyttöinen lisälämmitin. Mieheni pyysi alan liikkeestä tarjouksen ja varasi vielä asennusajankin. Tällainen lämmitin on ihana. Tiedättehän, auton voi lämmittää milloin ja missä vain. Aiemmassa autossani oli vastaava laite ja sitä pystyi käyttämään erillisellä kaukosäätimellä. Vain napin painallus puolipukeisena uimahallin pukuhuoneessa ja hetken kuluttua ulkona odotti valmiina lämmin auto. Kaukosäädin oli saatava tälläkin kertaa.

"Menneen talven lumia" oli asennusliikkeen kommentti kaukosäädintiedusteluihin. Nykyään lämmittimen hallinta tapahtuu puhelimen välityksellä. Saamassamme tarjouksessa puhuttiin jotakin uudesta sim-kortista ja suositeltiin paria tunnettua operaattoria. Tämä yksityiskohta vaivasi minua,mutta päätin olla välittämättä. Eiköhän kaikki selviäisi asennuksen yhteydessä.

Asennusaika on ensi viikolla ja mietin tuota sim-korttiasiaa kotona ääneen (se vaivasi kuitenkin edelleen). Mies totesi, ettei hänkään tiedä asiasta enempää (eikä aio ottaa siitä selvää). Lämmitin tulee minulle ja siten myös asian hoitaminen. Hän on mielestään jo auttanut tarpeeksi. Tällä viikolla minulta on joka ilta kyselty joko ole soittanut asennusliikkeeseen. En ole ehtinyt, enkä muistanut. Olen ollut suorastaan poikkeuksellisen kiireinen ja huonomuistinen. Tosiasiassa en ole halunnut tuntea itseäni tyhmäksi. Tänään lupasin lopulta yrittää ehtiä soittaa - jos vain muistan.

Soitin liikkeeseen ensimmäisen kerran heti aamulla. Asentaja ei ehtinyt puhelimeen. Jätänkö soittopyynnön? kysyi ystävällinen naishenkilö toisessa päässä. Huokasin helpotuksesta ja kiirehdin vastaamaan, ettei kannata. En kuitenkaaan pysty vastaamaan puhelimeen kesken työtehtävien. Lupasin itse yrittää uudelleen. Tosiasiassa työskentelin tänään (erittäin poikkeuksellisesti) koko päivän työpöytäni ääressä. Olisihan siinä nopea puhelukin hoitunut. Epäonnistuneen yhteydenoton tuoma helpotus oli vain hetkellinen. Piinaava tunne palasi pian. Pääsiäinen alkaisi, eikä asiaa ehtisi sitten enää selvittää.

Lounaalta tultuani rohkaisin mieleni ja soitin uudelleen. En ehtinyt katua, sillä asentaja itse vastasi. Häpeää ja pilkkaa pelkäämättä tunnustin tietämättömyyteni. Kysyin, pitääkö uuden sim-kortin olla jotenkin erikoinen vai riittääkö ihan tavallinen. Onko minun hankittava kokonaan uusi liittymä puhelimeeni vai peräti uusi puhelin. Nykyinen apparaattini on nuorimman poikani vimeistä edellisen edellinen puhelin eli todellinen karvalakkimalli, eikä siinä ole tilaa kahdelle sim-kortille. Asentaja naurahti vain hieman ja teki senkin hyväsydämisesti. Uusi sim-kortti tulee lämmittimeen ja halutessani aloittaa/lopettaa toiminnon, minun tarvitseen vain soittaa tuolle ilmeisen älykkäälle laitteelle. Selvisi myös, että tänään on viimeinen päivä uuden kortin hankintaan, sillä lämmitin asennetaan heti pääsiäisen jälkeen ja kortti on oltava valmiina jo asennustyön yhteydessä. Eikä puhelintakaan tarvitse vaihtaa. Piinaviikkoni on päättynyt.

Perintöpuhelimeen ei kahta sim-korttia mahdu