NUKKUMISEN TAITO

Viime aikoina monissa tiedotusvälineissä on kerrottu uutta tietoa  hyvän ja riittävän yöunen merkityksestä. Unen terveysvaikutuksia tuntuu koko ajan löytyvän lisää. Minulle ne ovat olleet tyrmäävää luettavaa. Melkein ihmettelen, että ylipäätään olen vielä toimintakykyinen.

Olen koko elämäni ollut huono nukkuja. Nukahtaminen on vaikeaa, uni katkonaista ja herään pienimpäänkin ärsykkeeseen. Kohonnut stressitaso näkyy minulla aamuöisenä heräilynä, jonka jälkeen uni ei enää tule. Nukkuminen kyläpaikassa tuntuu vaikealta. Autoon, junaan tai lentokoneeseen nukahtaminen on mahdoton ajatus. Aikoinaan miehen lähtiessä jo ennen heräämistäni töihin, hän puki ulkovaatteet päälleen vasta kotioven ulkopuolella. Jos en herännyt goretexin kahinaan, niin viimeistään kiinni vedettävän vetoketjun ääni teki sen.

Olen niitä ihmisiä, joiden mielestä asiaintilan parantamiseksi on aina yritettävä toimia. Uniongelman lieventämiseksi vältän kahvin ja teen juontia iltaisin ja myöhään iltapäivällä. Olen hankkinut kalliit erikoispatjan- ja tyynyn, jotka tutkimuksen mukaan vähentävät yöllistä liikehdintää ja levottomuutta huomattavasti. Makuuhuoneessamme on viileää, pimeää ja raikas ilma. Ennen nukkumaanmenoa otan lyhytvaikutteista melatoniinia ja rentoudun hetken lukemalla kiinnostavaa, mutta kevyehköä romaania. Yritän mennä nukkumaan joka ilta suunnilleen samaan aikaan. Näillä keinoin pystynkin nykyään kotioloissa nukahtamaan kohtuullisen hyvin.

Mutta ne aamuyön heräilyt, jotka tapahtuvat yleensä puoli kolmen aikoihin. Ennen kuin edes tajuan olevani hereillä, pyörivät työasiat mielessäni. Yleensä en enää herättyäni pysty nukahtamaan. Olen yrittänyt kehittää erilaisia apukeinoja tähänkin tilanteeseen. Joskus kirjoitan työmurheeni tai tekemättömien töiden listan paperille muistiani kuormittamasta. Toisinaan nousen ylös, selaan hetken lehtiä ja juon amerikkalaiseen perinnetyyliin lasin maitoa. Tänä talvena kävin myös Mindfullness-peruskurssin, jonka hengitysharjoituksilla yritän saada itseni rentoutumaan. Yleensä mikään ei auta. Kaiken varalta minulla on myös nukahtamislääkkeitä, mutta tuohon aikaan työssä käyvä ei voi niitä enää ottaa. Usein on helpointa (ja stressittömintä) antaa periksi ja tarttua yöpöydällä odottaviin dekkariin ja otsalamppuun. Otsalamppu siksi, että se ei häikäise kanssanukkujaa.

Ehkä tämä on jotain, minkä kanssa minun on vain elettävä. En sentään herää aamuyöllä jatkuvasti. Viikonloppuna asia ei niin paljon haittaa ja työ-öistäni tärvääntyy ehkä kaksi viikossa. Eniten sydäntäni kouraisee, kun joskus yöllisillä retkilläni kohtaan esikoiseni, joka on tässä asiassa äitinsä poika. Onneksi kuopus on perinyt isänsä unenlahjat. 

Onneksi jotku meistä hallitsevat nukkumisentaidon. Tässä koirakummipoikamme Dusty.