PIDÄTTEKÖ OSTEREISTA?

Sunnuntain Helsingin sanomissa ilmestyi Luokkakuvia-nimisen juttusarjan päätösosa. Sarjassa käsiteltiin yhteiskuntaluokkien merkitystä nyky-Suomessa. Viimeisen kirjoituksen aiheena oli luokkaerojen näkyminen ruokapöydän antimissa. Lehden mukaan se mitä syödään, on tullut erityisen tärkeäksi asiaksi koulutetulle keskiluokalle. Ruuan halutaan olevan terveellistä, luonnonmukaista, eettistä, esteettistä ja herkullista. Haastateltavina oli lauantaiostoksiaan tekevää yliopisto- ja kulttuuriväkeä. Suunnitteille oli herkkuja ainakin riistasta, ankanrinnasta ja kuhasta. Blinikausikin taitaa jo olla käsillä.

Jäin miettimään lukemaani. Olemmeko itse tuota koulutettua keskiluokkaa? Ehkä. Haluamme myös syödä terveellistä ja hyvän makuista ruokaa. Suosimme reilun kaupan tuotteita. Eroja kuitenkin löytyy. Kampasimpukat, fenkoli, hienot juustot ja karitsa eivät meidän perheessämme ole tavanomaista ruokaa edes viikonloppuisin. Ne kuuluvat juhlahetkiin. Viikottainen kauppalistamme on loppujen lopuksi tylsänpuoleinen: runsaasti vähärasvaisia maitotuotteita, kurkkuja, tomaatteja, paprikoita, salaattia, kohtuuhintaisia hedelmiä, paistijauhelihaa, broileria ja lohta, leipää, kinkkua, juustoa...

Itse pidän erityisen paljon perinteisistä arkikeitoista. Tullessani töistä väsyneenä ja nälkäisenä en tiedä parempaa, kuin lautasellinen höyryävää jauhelihakeittoa juustonäkkäri seuranaan.

EKSOTIIKAN KATOAVAISUUDESTA

Tilasin kolmeksi kuukaudeksi viikonloppu-Husarin lähinnä esikoisen iloksi ja inspiraatioksi. Ruotsin kirjoitukset ovat syksyllä ja jotain olisi tarpeen tehdä. Ostelen muutenkin silloin tällöin ruotsin- ja englanninkielisiä lehtiä ja kirjoja. Vieraskieliset dekkarit pitävät kielitaitoa yllä varsin tehokkaasti, eikä kukaan sisustusharrastaja selvinne pelkällä kotimaisella alan lehtitarjonnalla.

Olen kuitenkin huomannut, ettei vieraskielinen painettu teksti tuota lapsilleni minkäänlaisia jännittäviä väristyksiä. Itse en milloinkaan unohda lukion kieliluokkien amerikkalaisia ja saksalaisia aikakauslehtiä, jotka toivat tullessaan tervehdyksen Suuresta maailmasta. Ei haitannut, vaikka opettaja oli leikannut Der Spiegelin seulaksi. Opettaja oli nimittäin poistanut etukäteen kaikki kuvat, "joista teidän vanhempamme saattaisivat pahoittaa mielensä". Mitähän ne kuvat muuten mahtoivat oikein olla?

Time ja Newsweek tuoksuivatkin erilaiselta, eikä paperikaan ollut samanlaista kuin Avussa ja Annassa. Parhaiten mieleen ovat jostain syystä jääneet mainokset. Pystyn edelleen, yli 30 vuoden jälkeen, näkemään silmieni edessä Etiopian Airlinesin lehti-ilmoituksen kuvankauniit lentoemännät. Lehtiä selaillessamme me, pienen paikkakunnan lukiolaiset, olimme varmoja, että tuo kaikki ihanuus odottaisi meitä vielä jossakin. Moneen paikkaan olen sittemmin päässytkin, mutta Etiopian Airlinesilla en ole koskaan päässyt lentämään.

Niin, sitä Husaria luen pääasiassa vain minä; mies vilkaisee satunnaisesti joitakin kiinnostavimpia juttuja. Lopetin jo lehtipinon kasaamisen pojan huoneeseen.

TEATTERISSA

Kari Heiskanen oli loistava Ebenezer Scrooge. Kuva Suomen Kuvalehti.

Tulin taannoin ajatelleeksi, että kuopuksemme ei ole koskaan tainnut käydä suuressa teatterissa, jonne mennään hiukan paremmin pukeutuneina ja jossa väliaikatarjoilut odottavat valmiiksi katettuina. On hän toki aikanaan nähnyt pienimuotoisia lastenteatteriesityksiä, mutta muuten hänelle on käynyt niin kuin kai usein nuoremmille sisaruksille: siinä missä esikoista hyppyytettiin vauvauinnissa, muskarissa, konserteissa ja muissa kehittävissä lastenkulttuuritapahtumissa, kuopuksen osaksi jäi sen sijaan ilo omistaa isoveli. Liikuntaleikkikoulua kyllä yritettiin, mutta lopulta tuntui nololta kantaa hänet sinne väkisin.

Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa harrastaa kulttuuria, ajattelin ja varasin liput neljälle Kansallisteatterin Saiturin joulu -näytelmään. Esitys sattui vielä sopivasti nuoren miehen 13-vuotispäiväksi. Pojat katsoivat aluksi epäluuloisina teatteriin astelevia lapsivieraita, mutta onneksi paikalla oli runsaasti myös aikuisseurueita ja muutama teini-ikäinenkin näkyi yleisön joukossa.

Näytös oli upea. Itse Dickensin tarina on nykypäivän näkökulmasta ehkä turhan alleviivaava. Toisaalta juuri se tekee siitä sopivan myös pienille katsojille. Lavasteilla ja valaistuksella oli onnistuttu luomaan sadunomainen tunnelma, jota onnistunut puvustus täydensi. Kari Heiskanen Ebenezer Scroogena oli mahtava, enkä voinut olla ihastelematta sitä, miten hän jaksoi viedä raskaan roolisuorituksen loppuun asti.

Päivänsankari mainitsi palautteessaan, että tämänkaltainen korkeakulttuurinen tarjonta hänen osaltaan riittää. Kuulin kuitenkin, miten hän hauskimmissa kohdissa nauroi ääneen vieressäni eikä väliaikaherkuissakaan näyttänyt olevan suuremmin moitittavaa. Taidan tilata seuraavaksi liput oopperaan.

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/2678643/kaunis-turhuus?claim=asy4c246cgp">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

ONNEA UUDELLE VUODELLE!

Silpaisin jo hiukan nuupahtaneet amaryllikseni veitsellä poikki ja laitoin ne veteen uuden vuoden kimpuksi. Näillä kukilla haluan toivottaa kaikille lukijoilla oikein hyvää uutta vuotta: mielekästä työtekoa, täyteläistä vapaa-aikaa, hyvää arkea ja hilpeitä juhlia.

Vietämme uuden vuoden juhlia yhdessä kolmen ystäväperheen kanssa. Yhteiset pirskeet ovat perinne vauvavuosilta. Nyt taitaa käydä jo niin, että me aikuiset vietämme iltaa suurimmaksi osaksi keskenämme. Teinit ovat sentään lupautuneet kanssamme syömään. Nuorimmaiset kutsutaan aina välillä katsastettavaksi, mutta vanhimpia emme taida aterian jälkeen tavata ennen kuin juhlien päättyessä.

Juhlissamme on tapana aina olla jokin teema. Olemme viettäneet kekkereitä mm. sirkus-, disko- ja ammatti-teemoilla. Olemme juhlineet 60- ja 80-lukujen henkeen. Joskus kaikki on ollut pinkkiä tai noudattanut huonoa makua. On ollut iltapukugaala ja kauhu-ilta. Kerran vuosi vaihtui agraari-Suomessa. Tällä kertaa teemana on 80-luvun suosikkisarja Dallas. Valitun aiheen mukaisesti olin jo tänä iltana talkoissa tekemässä jauhelihapihvejä hampurilaisia varten. Ruuan lisäksi myös vaatetus, musiikki ja koristelu mukailevat teemaa. Löysin Anttilan alennustangosta parilla kympillä glitterunelman punaista satiinia. Uskon sillä tunnelmaan päästävän enkä epäile, etteikö juhlista tulisi jälleen kerran hauskat.

Juhlikaa tekin - rauhalliseen tahtiin tai sitten hiukan riehakkaammin!

KUOPUKSEN HUONEEN UUSI JÄRJESTYS

Joulu on vietetty ja muutama lomapäivä vielä jäljellä. Olen jatkanut kotimme kalusteiden järjestelyä, joka vuosi sitten jäi muuttouupumuksen tähden tekemättä. Tällä keraa on vuorossa nuorimman poikamme huone. Huonekalut olivat hänen itse valitsemilaan paikoilla, mutta heti oven edessä oleva sänky ei tuntunutkaan mukavalta. Kirjoituspöytä toimitti myös yöpöydän virkaa, mikä pahensi kotiamme jatkuvasti vaanivaa röykkiösisustuksen uhkaa.

Projekti aloitettiin turhan tavaran karsimisella, jossa asukas itse kunnostautui yli odotusten - jopa niin, että saimme toppuutella tavaroiden pois heittämistä. Seuraavaksi ruvettiin siirtämään kalusteita. Sänky löysi paikkansa ikkunaseinältä ja sen viereen saatiin sijoitettua pieni yöpöytä. Tavaran karsimisen ansiosta huoneeseen jäi myös tarpeellista tyhjää tilaa esimerkiksi sähkökitaraa ja salibandykassia varten.

Tässä uudelleen järjestetty huone. Omistaja viihtyy kamarissaan huomattavasti aiempaa paremmin. Mitään uutta ei tälläkään kertaa ostettu asukkaan itsensä valitsemaa julistetta lukuunottamatta. Fc Barcan jättikokoinen tunnus sai äidin aluksi nielaisemaan pari kertaa tyhjää, mutta Ikean kehyksissä se on loppujen lopuksi raikas yksityiskohta muuten hyvin hillityssä sisutuksessa.

Yöpöytä tuo toimivuutta huoneeseen. Sekin perheeseemme vuosia sitten hankittu Muuramea (niin kuin työpöytäkin). Molemmille pojille joitakin vuosia sitten ostetut herätyslamput ovat helpottaneet kouluaamuja. Niiden avulla pojat ovat ylhäällä hyvissä ajoin ilman ylimääräisiä patisteluja.

Kuopuksestamme ei todennäköisesti tule vaatturia, mutta äidin sydämen tämä hikisin sormin kirjottu koristekuvio saa värisemään.

Tässä huone ennen raivaustöitä ja uudelleenjärjestelyä.

Huoneen ovi jäi vasemmalle vuoteen päätyyn. Poika koki olevansa kuin tarjottimella. Yöpöytätarvikkeet taas veivät työpöydältä kaiken työskentelytilan.

TOIVOTTAVASTI KAIKILLA OLI HYVÄ JOULU

On Tapaninpäivän ilta, enkä oikein voi enää toivottaa kenellekään hyvää joulua. Toivon kuitenkin, että kaikilla oli hyvä joulu. Iloinen, riemukas, rauhaisa, tyyni, kotoinen, eksoottinen, jännittävä tai mitä ikinä hyvä joulu kenellekin tarkoittaa.

Työ- ja joulunvalmistelukiireiden yhdistelmä äityi joulun alla niin tyrmääväksi, että blogipäivitykset jäivät. Joulukiireet merkitsevät minulle aina ainutlaatuista yhdistelmää korventavaa stressiä ja onnentäyteistä odotusta vaakakupin heiluessa puolelta toiselle. Sitten lopulta se alkaa: joulu.

Tänä vuonna vietimme aaton nelistään perheen kesken. Pohjanmaan pappa oli tällä kertaa liian väsynyt matkustaakseen luoksemme joulun viettoon. Tämä teki mielemme hiukan haikeiksi. Olimme myös ensimmäistä kertaa ilman iki-ihanaa joulupukkia. Jos pelkäsin joulutunnelman pukittomuudesta särkyvän, olin kuitenkin onneksi väärässä. Pukin tuoma jännitys ja ilo tietysti puuttuivat, mutta tilalle saimme uudenlaista rentoutta ja vapautta. Kukkaan ei ollut tulossa, ketään ei odotettu. Olimme täysin vapaita aikataulusta. Joulupäivällisen aikana ei tarvinnut vilkuilla kertaakaan kelloa. Lahjasäkki kannettiin sisään sitten, kun olimme valmiita. Mukavan illan päätteeksi katselimme porukalla kolme jaksoa Salaisten kansioiden ensimmäiseltä tuotantokaudelta (arvatkaa kenen lahjaostos!). 

Joulunvietto on jatkunut samoissa leppoisissa tunnelmissa kyläillen, ulkoillen ja herkutellen - uusia kirjoja unohtamatta. Ruokavarastoja tosin jouduimme yllättäen täydentämään jo joulupäivänä. Aiempina vuosina perheen nuoriso ei ole sanamukaisesti koskenut laatikoihin tikullakaan, mutta nyt ykskaks ne olivat kaikkien herkkua. Ja loppuivat tietysti alkuunsa. Niinpä olimme 25.12. klo 12 paikallisen Nesteen huoltoaseman oven takana odottelemassa liikkeen avautumista. Onneksi olimme ensimmäiset asiakkaat. Muuten sen ainoan perunalaatikon olisi saanut joku muu.

Muutama joulukuva sentään. Tässä töistä saamani huikean kaunis amaryllis, joka pitkän vartensa vuoksi tuntui haastavalta maljakkoon laitettavalta (kukassa oli mukana sipuli, joten vartta ei kannattanut leikata). Hain pihalta kuusenoksia kukan seuraksi ja asettelin ne Riihimäen vanhaan vihertävään lasipurkkiin. Työhuone sai kauniin jouluasetelman.

Tässä kuvassa näkyy paremmin kukan varren ympärille sidottu silkkinauha, joka toi mieleeni balettitanssijan siron nilkan.

Tässä rakkaat enkelikelloni, jotka ovat peräisin lapsuudenkodistani ja minua vanhemmat. Ne kuulemma koristivat kastepöytääni.

VALAISTUNEENA JAKSAA LEIPOA

Olen pitkään haaveillut paperitähdestä ikkunassa ja viimein tänä vuonna sain sellaisen. Tähden led-lamppu pidetään päällä myös öisin. On ihanaa nähdä se ensimmäiseksi aamulla keittiössä.

Ostin pitkällisen harkinnan jälkeen Valkee-valohoitolaitteen, jolla kaamosväsymystä lievitetään korvakäytävien kautta annettavalla valolla. Toisin sanoen vietän aamuhetken napit korvilla aivan samalla tavalla kuin perheen nuoriso - vain sillä erotuksella, että minun kuulokkeistani loistaa valo, mutta ääntäkään ei kuulu. Lamppuja pidetään korvissa 8 - 12 minuuttia. Minä aloitin heti rehvakkaasti kahdellatoista. Viiden aamun jälkeen en pysty vielä varmasti arvioimaan tuloksia, mutta ainakaan huonompaan (lue: nuupahtaneempaan) suuntaan ei olla menossa. Erityisesti huomaan nukkuvani paremmin. Uskoin pitkään, että minua ei pimeys haittaa, mutta tässäkin kohtaa on pakko myöntää vuosien tekevän tehtävänsä. Valkee-laite on muuten joulukuun ajan Stockmannilla kanta-asiakastarjouksessa.

Kukaties juuri tämän uuden energialatingin seurauksena intouduin tänään leipomaan jouluksi kakun. Inhoan monipolvisia reseptejä ja ilahduin saadessani siskolta suklaakesäkurpitsakakun ohjeen, jossa kaikki ainekset vain sekoitetaan keskenään. Säästyin vatkaimen esiinkaivamiselta! Huomenna aion jatkaa jouluvalmisteluja tekemällä lanttulaatikot pakastimeen. Alunperin olin menossa koko viikonlopuksi sisustuskurssille, mutta kurssi peruttiin osallistujamäärän vähyyden vuoksi. Ehkä hyvä niin; vältän pahimman joulupaniikin saadessani asioita valmiiksi jo nyt.

Tässä on uusi ihmelaitteeni

Kakku onnistui hyvin

Pakko oli tietysti heti hiukan maistaa. Kangas pöydällä on Fujimo Ishimoton Marimekolle kolmisenkymmentä vuotta sitten suunnittelemaa Vihmaa. Se on mielestäni kaikista kaunein joululiina. Olen vuosia odottanut kyseistä kuosia uustuotantoon, mutta turhaan. Liinani alkaa jo olla huolestuttavan kulunut. Arabian Valencia-astiasto kruunaa jouluisen tunnelman!