PIIRAKKAA PARANTUMISEN KUNNIAKSI

Olen selvästi tervehtymässä: ryhdyin tänään leipomaan. Syön toki herkkuja mielelläni vaikka sairaanakin, mutta todella kipeänä juoksutan perheenjäseniäni kaupassa toteuttamassa toiveitani. Mitä sairaampi on, sitä paremmin onnistuu oikkunsa toteuttamaan.

Tänään tuntui ensimmäistä kertaa siltä, etteivät kaikki voimat menneet työpäivästä suoriutumiseen. Tämän ylimääräisen energian suuntasin siis piirakan leipomiseen. Asialle löytyi jopa rationaalinen perustelu: pakastin on saatava tyhjemmäksi loppukeväänä vietettävien potentiaalisten perhejuhlien varalta. Mihin muuhun raparperikompottia voisi käyttää kuin tortun täytteeksi? Olisihan tyhjennyksen voinut aloittaa myös niistä lukemattomista aterioilta jääneistä keittoannoksista, joita hyvin voisi napata töihin evääksi. Mutta piirakka vain on jotenkin ehdottomasti kiehtovampi vaihtoehto. Sitäpaitsi eväslounaassa on huonoja puolia: juuri eväspäivinä työpaikalla on tarjolla erityisen hyvää ruokaa tai ainakin työkaverien eväät näyttävät niin herkullisilta, että itselle tulee ihan paha mieli.

Tekemäni piiras on perhekuntani perinteinen "paras mahdollinen vähimmällä mahdollisella vaivalla" -versio. Tässä resepti halukkaille:

• 5 dl piimää tai jogurttia
• 3 dl sokeria
• 7 dl jauhoja (osa voi olla vaikkapa kaurahiutaleita)
• 1 tl ruokasoodaa
• 1 tl leivinjauhetta
• ripaus vaniljasokeria
• reilu loraus öljyä tai juoksevaa margariinia
• 1 muna 

Sekoita kaikki aineet keskenään ja levitä uunipellille. Täytteeksi sopivat erityisen hyvin hillottu raparperi tai omanalohkot. Pinnalle vielä reilusti kookohiutaleita. Muitakin täytevaihtoehtoja voi kokeilla. Esimerkiksi punaherukat ja kaurahiutaleista tehty toscapinta on herkullinen yhdistelmä.

Kannattaa kokeilla!

SUOMALAISSMOOTHIEN LYHYT HISTORIA

Lapsuudenkotiini hankittiin Kenwood-yleiskone 1960-luvun lopulla. Järeään koneeseen kului myös kookas tehosekoitin. Sen avulla valmistettiin pirtelöä, jota nautittiin yleensä jälkiruuaksi. Pirtelön raaka-aineita olivat piimä, oman maan pakastetut mansikat ja sokeri. Pirtelön nauttimista varten hankittiin uudet, korkeat lasitkin ja pitkät lusikat, jotka taisivat olla peräti Nanny Stillin designia. Muistan, että tämän "pirtelön" nautiskelu tuntui jotenkin tyylikkäältä, melkeimpä tuulahdukselta suuresta maailmasta.

Seuraavan kerran pirtelö ilmestyi elämääni 80-luvun alussa. Innostuimme soluasunnossamme tekemään aamiaispirtelöitä mitä erilaisimmista yhdistelmistä. Jälleen pohjana oli piimä, johon sekoitettiin tuoreita hedelmiä ja ajan hengen mukaan itse yhteiskeittiön astiankuivauskaapissa kasvatettuja ituja. Joskus joukkoon lisättiin vielä kitkeriä vehnänleseitäkin. Tavoitteena oli siis ennenkaikkea terveellisyys.

Tehosekoitin on sittemmin ollut pitkään miltei käyttämättömänä, kunnes jälleen innostuin pirtelön teosta - vai pitäisikö nyt puhua smoothiesta? Pidän edelleen happamasta pohjasta (nyt piimä ja jogurtti ovat tietenkin funktionaalisia). Muutaman vuosikymmenen takaiset appelsiinit ja banaanit ovat jälleen vaihtuneet kotimaisiin marjoihin. Mukaan vielä kourallinen saksanpähkinöitä ja maun mukaan makeutta ja herkku on valmis. Jos et pidä pähkinänmuruista, vaan haluat sileän juoman, voit lisätä pähkinöiden sijasta tilkan saksanpähkinäöljyä. Saat saman aromin ja lähes samat terveysvaikutukset, mutta ilman sattumia.

On hupaisaa huomata, miten saman juoman resepti on hiljalleen muuttunut ja miten nuo muutokset samalla heijastavat omaa aikaansa. Samalla tavalla on monen tutun muunkin ruokalajin tekotapa hiljalleen muuttunut. Siinä missä jauhelihakeiton juurekset ennen olivat vain mauste, ovat ne nykyään tasavertainen ainesosa perunoiden rinnalla. Vierastarjottavatkin ovat vaihtuneet: Saarioisten perinteikkäiden einespizzojen täyttäessä hiljattain 30 vuotta, muistin aikanaan tarjonneeni pizzauutuudet kylään saapuneille ystävättärille. Tytöt olivat aivan tolaltaan suhteettoman upeiden tarjoiluideni takia. Samoja pizzoja poikani saattavat vielä hakea kaupasta väliplaksi - mutta vain hätätapauksessa. He kutsuvat niitä roiskeläpiksi. Mutta minä - joskus yksin ollessani - haen kaupasta Saarioisten jauhelihapizzan itselleni. Nautin sen kylmän maidon kanssa ja se maistuu suussani silloin melkein yhtä hyvältä kuin 30 vuotta sitten.

EIKÖ RUOKA KELPAA?

Puisessa paistinlastassa lukee jo hiukan haalennein kirjaimin "ÄITI".  Rakkaaksi tullut työväline on esikoisen vuosia sitten antama joululahja.

En ole varmasti ainoa, jolle jokapäiväinen ruuanlaitto on välillä pakkopullaa. Paitsi, että ruuan pitäisi olla terveellistä, vaihtelevaa, edullista sekä erittäin helppoa ja nopeaa valmistaa, olisi sen vielä oltava kaikkien perheenjäsenien mielestä vähintäänkin siedettävän makuista. Joku ei perusta keitoista, toinen karttaa hiilareita, kolmas ei ylipäätään pidä kypsistä kasviksista...

Olen pääasiallisesti vetänyt tiukkaa linjaa: tätä on nyt ruokana, eikä muuta ole tarjolla. Seurauksena on muodollinen aterialle osallistuminen ja vähän myöhemmin tapahtuva välipalojen etsiminen. Jääkaapissakaan kun ei ole lukkoa. Mukana seuraa huoli siitä, syövätkö liikkuvat nuoret riittävän täysipainoisesti.

Viime aikoina olen alkanut antaa hiukan periksi. Painotan enemmän ruokalajeja, jotka ovat suosittuja tai ainakin melko suosittuja. Yritän sitten tehdä niistä mahdollisimman terveellisiä mm. harrastamalla kasviskätkentää. Soseutettuja juureksia tai hienoksi raastettua kesäkurpitsaa ei huomaa kukaan. Salaatti onneksi kelpaa kaikille.

Hyvin kaupaksi meneviin ruokiin perheessämme kuuluvat mm. erilaiset wokit. Maustekastikkeiden ryydittäminä päätyy ainakin osa kasviksista jopa valikoivan kuopuksen suuhun. Tänään ruokalistalla on indonesialaista kanawokkia salaatin kera.

LEIVINUUNI

Muuttaessamme uuteen kotiin runsas vuosi sitten saimme samalla elämämme ensimmäisen leivinuunin. Uuni on muhkean vuolukivitakkamme yhteydessä. Ensimmäinen ajatukseni massiivisesta takkauunistamme oli sen purkaminen. Tilalle halusin kauniin, valkoisen, suoralinjaisen takan. Mietin myös takan pinnoittamista, mutta röpelöpintaiset muhkeat kulmakivet muodostuivat sen suunnitelman esteeksi. Kun takkaa sitten ruvettiin käyttämään lämmitykseen viime talven kipakoilla pakkasilla, huomasin katselevani kivikuvatusta aiempaa suopeammin - jopa hyväksyvästi. Vuolukiven lämmönvarauskyky on kiistaton.

Leivinuuni on sen sijaan saanut säilyttää koskemattomuutensa. Kuopuksemme on tosin haaveillut pizzan paistamisesta oikean uunin pehmeässä lämmössä aina siitä lähtien, kun kiinteistönvälittäjä asunnon esittelytilaisuudessa maalaili pojalle kiviuunipizzan ylivertaisuutta.

Tänään sitten päätimme, että lämmitämme uunin ensimmäistä kertaa ja testiruokana valmistamme kauan odotettua Italian herkkua. Neljän tunnin ahkeran lämmityksen jälkeen pizzat nostettiin uunin lämpöön. Hyvältä maistuivat. Ruokajuomaksi nautimme inkivääriolutta, mikä sai miehen ja minut nostalgisesti muistelemaan Viisikon seikkailuja (tai pikemminkin heidän retkieväitään).

Uunin jälkilämpö valitettavasti valuu hukkaan, kun ohraryynit jäivät ostamatta. Kahdeksan minuutin kaurahiutaleita tuskin kannattaa hauduttaa uunissa läpi yön. Onnistunut leivinuunikokeilu herätti meissä pientä ylpeyttä. Ratkaisimme jopa sen kaikista suurimman mysteerin: mistä tietää, milloin uuni on sopivan lämmin? No - huomasimme, että uunissa on lämpömittari.

PIDÄTTEKÖ OSTEREISTA?

Sunnuntain Helsingin sanomissa ilmestyi Luokkakuvia-nimisen juttusarjan päätösosa. Sarjassa käsiteltiin yhteiskuntaluokkien merkitystä nyky-Suomessa. Viimeisen kirjoituksen aiheena oli luokkaerojen näkyminen ruokapöydän antimissa. Lehden mukaan se mitä syödään, on tullut erityisen tärkeäksi asiaksi koulutetulle keskiluokalle. Ruuan halutaan olevan terveellistä, luonnonmukaista, eettistä, esteettistä ja herkullista. Haastateltavina oli lauantaiostoksiaan tekevää yliopisto- ja kulttuuriväkeä. Suunnitteille oli herkkuja ainakin riistasta, ankanrinnasta ja kuhasta. Blinikausikin taitaa jo olla käsillä.

Jäin miettimään lukemaani. Olemmeko itse tuota koulutettua keskiluokkaa? Ehkä. Haluamme myös syödä terveellistä ja hyvän makuista ruokaa. Suosimme reilun kaupan tuotteita. Eroja kuitenkin löytyy. Kampasimpukat, fenkoli, hienot juustot ja karitsa eivät meidän perheessämme ole tavanomaista ruokaa edes viikonloppuisin. Ne kuuluvat juhlahetkiin. Viikottainen kauppalistamme on loppujen lopuksi tylsänpuoleinen: runsaasti vähärasvaisia maitotuotteita, kurkkuja, tomaatteja, paprikoita, salaattia, kohtuuhintaisia hedelmiä, paistijauhelihaa, broileria ja lohta, leipää, kinkkua, juustoa...

Itse pidän erityisen paljon perinteisistä arkikeitoista. Tullessani töistä väsyneenä ja nälkäisenä en tiedä parempaa, kuin lautasellinen höyryävää jauhelihakeittoa juustonäkkäri seuranaan.

TERHIN LIKÖÖRITEHDAS

Lopetin marjamehujen keittämisen pari vuotta sitten, kun kukaan ei enää tuntunut olevan halukas niitä juomaan. Vain limut kelpaavat, hyvässä lykyssä myös kaupan vihreä Mehukatti. Herukat kuitenkin tuottavat uskollisesti hyvää satoa. Piirakkamarjojakaan ei tarvita rajattomasti. Osan marjoista lahjoitan pois ja osa käytetään liköörin valmistukseen. Likööriresepti on riittävän yksinkertainen tällaiselle kärsimättömällekin sielulle:

•  2 litraa marjoja
• 1 litra kirkasta viinaa
• 500g (tai enemmän) sokeria

Laita marjat ja viina lasipurkkiin ja anna seistä valoisassa paikassa 3-4 viikkoa. Hölskytä välillä. Lisää puolet sokerista, anna seistä vielä noin viikko edelleen hölskytellen. Siivilöi marjat pois ja lisää loppu sokeri. Sokerin liuettua pullota likööri ja yritä pitää se kaapissa edes muutama kuukausi. Parhaimpaan tulokseen pääset, jos unohdat koko juoman pariksi vuodeksi.

Voit maustaa likööriä lisäämällä purkkiin vaikka vaniljatangon, minttua tai neilikoita. Käytämme viinana yleensä vodkaa tai Koskenkorvaa, mutta joskus likööriin on lisätty vaikkapa bacardi-pullon pohja tai tujaus konjakkia. Itse tehty likööri on mukava joulutervehdys naapureille tai kahvipöydän herkku. Hienoaromisen tervetuliaisjuoman saat tilkasta likööriä yhdistettynä kivennäisveteen tai kuohuviiniin.

Vasemmalla valmistumassa punaherukkalikööriä. Oikealla testiannos raparperia ja kuivattua minttua. Odotamme jännityksellä!

LOMALAUANTAI

Tänään on taas riittänyt sadetta ja ukkosta. Aamupäivällä mies oli vapaaehtoisena auttamassa Satakunnan kansansoudun kirkkovenekuntia kahvipaikalle. Ja kastui - tietenkin.

Minusta tuntui tänään sadetta pidellessä ensimmäistä kertaa sitten viime talven, että haluan sytyttää kynttilöitä. En vain löytänyt tuikkukätköäni mistään näin keskellä kesää. Pari kynttilää oli sentään saatavilla.

Ukkossään hämärässä elävä valo näytti oikein kauniilta. Koska kauppaankaan ei jaksanut lähteä, niin päivällinen korvattiin halloumi-salaatilla: sallaattia, kurkkua, tomaattia, halloumia, mansikoita ja cashew-pähkinöitä. Päälle vielä valmista tai itse tehtyä balsamico-kastiketta. Nam!

Lauantai-illan päätteeksi kävimme vielä kuopuksen kanssa katsomassa uuden Harry Potterin naapuripaikkakunnalla. Vaikka olimmekin kaikki yhtä mieltä siitä, ettei filmi yltänyt kirjan tasolle, oli sitä ihan viihdyttävää katsoa. Aamulla lähdemme kohti Seinäjokea ja appifaaria katsomaan. Toivottavasti ehdin kirjoittaa jotain sieltäkin käsin.

TALKOOPÄIVÄ

Pihastamme kaadettiin viime viikolla suuri koivu. Tänään saimme ystävän puutalkoisiin, joissa rungonpätkistä päästiin klapiasteelle. Minulle lankesi ikiaikainen talkooemännän muonitustehtävä. Kyläilemässä ovat myös pojan kaksi 16-vuotiasta kaveria, eikä heidän ravinnontarpeensa ole ainakaan vähäisempi kuin talkoomiesten.

Lähdin heti aamulla ostamaan mansikoita, koska halusin tehdä iltapäiväkahville kesän ensimmäisen mansikkakakun. Mökkipaikkakuntamme ihanuuksiin kuuluvat lukuisat paikalliset mansikkatilat. Marjat saa kohtuuhintaan ja ne ovat aina samana päivänä poimittuja.

Lounaaksi en odotetusti tarjonnutkaan uusia perunoita, vaan intialaista kanakastiketta salaatin ja tumman riisin kanssa. Söimme isommalla terassillamme, jonne mahtuu helposti kymmenenkin ruokailijaa. Sinne päästäkseen on vain kierrettävä puoli taloa. Onneksi en ole ihan huono delegoimaan. Ruuan jällkeen ajoin nuorison beach volley -kentälle ja aloitin kakun teon. En koskaan käytä mitään kermavaahdonpursottimia, vaan levitän kuorrutteen hyvin suuripiirteisesti veitsellä. Olin erotellut kauneimmet mansikat erilliseen kulhoon tarkoituksenani käyttää ne kakun koristeina. Poistuin hetkeksi paikalta ja palatessani kuppi oli tyhjä! Luulen, että vain aikuinen mies pystyy olemaan hoksaamatta noin ilmeistä asiaa. Kaikesta huolimatta kakku maistui oikein hyvältä.


Onneksi saimme talkooapua!




Täällä on hyvä syödä kauniilla säällä



Terassi on melko tuulinen. Käytän pihalta keräämiäni kauniita kiviä lautasliinojen painoina.

Kakusta tuli aivan minun näköiseni.

Sitten vain kahvitarjotin ulos ja kakulle!