ESIKOISEN HUONE ASUMISKUNTOON

Kotimme makuuhuoneista kolme on näihin aikoihin asti ollut siinä järjestyksessä ja sillä kalustuksella, mitä niihin sattui muuttopäivän tuoksinassa viime joulukuussa päätymään. Emme halua hankkia uusia huonekaluja. Nykyisen rompemäärän täytyy riittää neljän hengen asumiseen. Olin kuitenkin vakuuttunut, että jo pelkkä kalusteiden uudelleenjärjestely pienellä siivouksella ryyditettynä saisi ihmeitä aikaan.

Aloitin vanhemman pojan huoneesta. Tila on todella pieni. Komerot vievät yhden seinän kokonaan ja niiden ovet vaativat avautumistilansa. X-boxia on päästävä pelaamaan sängyllä istuen. Työpöytää poika toivoi sijoitettavaksi ikkunan eteen. Vaihtoehdot tuntuivat olevan vähissä. Panimme kuitenkin tuulemaan. Yksi (tyhjä!) hylly vietiin varastoon. Muuten käytettiin olemassaolevia kalusteita. Piristykseksi haettiin Ikeasta juliste ja kehykset. Se jäikin ainoaksi ostokseksi. Ohessa muutama valokuva muutoksesta. Ainakin muutokseen alussa epäluuloisesti suhtautunut asukas on tyytyväinen lopputulokseen.

Muuhun kalustukseen nähden turhan kapea ja korkea kirjahylly sijoitettiin sängyn päätyyn, missä se samalla toimii yöpöytänä. Oikealla näkyvä siniharmaa lipasto toimii tasona pelikoneen näytölle. Komeroseinä jää vasemmalle.

Työpöytä mahtui juuri ja juuri ikkunan eteen, niin kuin asukas toivoi. Viereen mahtui vielä yli 30 vanha Muuramen lipasto. Seinällä näkyvä juliste kehyksineen on uusi ja hankittu Ikeasta.

Tältä huone näytti ennen uudelleenjärjestelyä. Tavoitteena muutoksessa oli sekä toimivuuden, että viihtyisyyden lisääminen.

AMERIKAN TINTTIÄ KATSOMASSA

Kävimme koko perheen voimin katsomassa uutta Tintti-elokuvaa (Tintin seikkailut. Yksisarvisen salaisuus.). Olemme kaikki Tintti-faneja ja miesväki osaa luullakseni tarinat ulkoa. Siksi usein Tintti-kirjojen repliikkejä siteerataan kotikeskusteluissamme. Varustauduimme kaikki mahdolliseen pettymykseen, mutta yllätyimme positiivisesti: Steven Spielberg ei ollut pyrkinyt orjallisesti seuraamaan Hergén luomaa tarinaa, vaan yhdistellyt aineksia useammasta Tintistä ja käyttänyt lisäksi taiteilijan vapautta. Ratkaisu oli varmasti viisas. Nyt kenelläkään ei ollut syytä takertua mahdollisiin virheisiin; poikkeamat alkuperäisestä olivat sen verran suuria. Animaatiot olivat hienoja. Hetkittäin mietin, että katselenko sittenkin todellisia ihmisiä. Toki toimintakohtausten räiskintä meni paikoitellen överiksi ja filmissä käytetyt nimien englanninkieliset käännökset tuntuivat kummallisisilta. Onneksi suomenkielisessä tekstityksessä käytettiin alkuperäisiä ranskankielisiä nimiä. Milou oli Milou eikä Snowy. Kotiin päästyä oli pakko kaivaa Tintit esille ja tarkistaa, miten tarina "oikeasti" meni.

Viikonloppu on mennyt muutenkin rentouttavissa merkeissä. Lauantaina saimme nauttia vieraista ja ulkoilemaankin olemme ehtineet. Rasittavaa oli vain tämänpäiväinen Ikea-käynti. Älkää koskaan menkö Ikeaan sunnuntaina!!! Onneksi menin yksin, enkä pyytänyt miestäni mukaan, niin kuin aluksi ajattelin. Perheriidan todennäköisyys olisi siinä tapauksessa ollut reilusti yli 100 prosenttia. Tiesin myös tarkkaan, mitä olin hakemassa (uusia työpöytävalaisimia), enkä sortunut katselemaan mitään muuta. Ulos päästyäni vedin muutaman kerran syvään henkeä ja yritin rauhoittaa mieleni. Nyt on mukava kirjoitella uuden lampun valossa:)

ÄITI SUREE (JONAKIN PÄIVÄNÄ) POIS MUUTTAVAA POIKAANSA

Olen nauttinut mukavasta kotiviikonlopusta: olen ulkoillut olkapääleikkauksesta toipuvan aviomiehen kanssa, katsonut ihastuttavan brittielokuvan Vuosi elämästä, lueskellut rakastamani Hesarit kaikessa rauhassa, syönyt uunilämpimiä (esipaistettuja!) sämpylöitä aamupalalla, saanut veljen vaimoineen vierailulle sekä käynyt koko perheen voimin innostavan keskustelun Eurooppa-keskeisestä historiakäsityksestämme. Keskusteluun meidät innoitti 12-vuotiaan tuleva historian koe. Kiinnostava aihe tempaisi meidät kaikki mukaansa.

Viikonloppuisin luen usein myös viikon mittaan sivuun laittamani "rästilehdet", joihin en ole ehtinyt paneutua lyhyttä vilkaisua lukuunottamatta. Torstaina ilmestynyt Vantaan Lauri -lehti oli tällä viikolla jäänyt rästipinoon. Lehdestä löytyy aina mielenkiintoista luettavaa. Tällä viikolla minua kosketti erityisesti toimittaja Kaisa Halosen artikkeli Tyhjää ja tilaa. Kun lapset lähtevät kotoa, äiti suree ja sisustaa. Juttu pohjautui Tuula Vainikaisen ja Johanna Muuraiskankaan aiheesta kijoittamaan tuoreeseen kirjaan. Tunnistin kirjoituksesta koko joukon omia tunteitani, vaikka ei aihe ole minulle aivan vielä edes ajankohtainen.

Aloin puhua lapsilleni tulevasta kotoa pois muutosta jo silloin, kun he olivat pieniä. Kuopus kysyikin kerran viisivuotiaana, että voiko hän asua kotona vielä koulunkäynnin aloitettuaan. Taisin siis hieman liioitella - äidin pahin epäonnistuminen olisi kaksi peräkamarinpoikaa. Huoleni oli ilmeisen turha. Nyt esikoinen on lukion tokaluokkalainen ja haaveilee jo ylioppilaaksitulon jälkeisestä elämästä omassa asunnossa. Huomaan jo etukäteen surevani - ja sisustavani. Pelkkä lehtijutun lukeminen sai kyyneleet kihoamaan silmiini. Haikeus tahtoo jo välillä vallata mieleni, vaikka poika parhaillaankin istuu kotisohvalla isänsä ja veljensä kanssa. Toisaalta olen jo alustavasti päättänyt minkä sohvan ostan esikoisen huoneeseen, kun siitä hänen lähdettyään tehdään TV-tila. Ilmeisesti äitinä oleminen on ikuisesti ambivalenttia. Toisaalta kiirehtii malttamattomasti kehitysvaiheesta toiseen, toisaalta haluaisi pysäyttää ajan kulun juuri tähän onnelliseen päivään. Jotta en menettäisi yöuniani, muistutan itseäni taipumuksestani surra kaikkia mahdollisia kuin välttämättömiäkin elämän tragedioita etukäteen. Kun asia sitten lopulta on totta ja kohdalla, kohtaan sen yleensä melko tyynesti. Kuivaharjoittelusta on luultavasti tässäkin asiassa hyötyä.

Mukavan viikonlopun kunniaksi nappasin pari kuvaa etupihalta. Sytytin syksyn ensimmäiset kynttilät upouusiin lyhtyihin!

BARCELONA

Vietimme perheen kesken syyslomaa Barcelonassa sunnuntaista torstaihin. Edulliset lennot löytyivät Norwegianilta (vajaa 800 euroa meiltä neljältä). Hyvätasoinen perhehuone erinomaiselta paikalta irtosi samalla hinnalla. Pakolliset kulut olivat siis varsin kohtuulliset. Mutta varsinaiset laskut tulevatkin sitten myöhemmin postissa Visan logolla varustettuina...

Pojille käynti ihanassa Katalonian pääkaupungissa oli ensimmäinen. Miehen kanssa vietimme siellä pitkän viikonlopun runsaat kymmenen vuotta sitten. Sää oli loistava: lämpötila vaihteli 24 ja 28 asteen välillä. Kiertelimme ahkerasti nähtävyyksiä. Miesväki tosin vieraili ilman minua Fc Barcan museossa. Vietin aikani mieluummin goottilaisen kaupunginosan kapeilla kujilla ja kävin ihastelemassa Salvador Dalin hulvatonta taidetta.

Barcelonan katedraalin sisäpihalla oli viehättävä pieni puutarha

Puutarhassa asuu valkoisia hanhia, jotka symboloivat puhtautta ja viattomuutta.

Odotin etukäteen Espanjan vaikean taloustilanteen näkyvän enemmän katukuvassa. Ehkä temppuilijoiden, ilveilijöiden ja akrobaattien määrä oli aikaisempaakin suurempi. Tällä tietysti saattaa olla jotain tekemistä ennätysmäisen nuorisotyöttömyyden kanssa - mene ja tiedä. Joka tapauksessa espanjalaiset (vai pitäisikö sanoa katalonialaiset) eivät näyttäneet menettäneen tippaakaan siitä ystävällisyydestään ja rentoudestaan, josta toivoisin voivani tuoda mukanani Suomeen edes hiukan. Toinen asia, jota kadehdin, on tyylitaju, joka näkyy esimerkiksi liikkeiden ja ravintoloiden sisustuksessa. Siinä, missä me suomalaiset osaamme kauniosti yhdistellä valkoista, beigeä ja ehkä piristeenä mustaa tai tummanruskeaa, käyttävät espanjalaiset koko väripalettia sortumatta silti liioitteluun.




Tämä kuva on hotellimme oleskelutilasta. Ikivanhaan rapautuneeseen tiiliseinään on onnistuneesti yhdistetty mm. violettia nahkaa. Huomaa myös kirkkaan punaiset jalkalamput!



Oranssia, vihreää, violettia...



En muista tämän valaisimen suunnittelijaa, mutta muistaakseni tällainen oli Kokkolan asuntomessuillakin. Tässä ravintolassa näitä lamppuja oli monta - yhdistettyinä karkeisiin tiiliseiniin, suuriin ikkunoihin ja kiiltavän mustiin pöytiin ja wieniläistuoleihin.


Shoppailua en juuri harrastanut. Vietin pari tuntia paikallisella stockmannilla ja näin yhtäkkiä edessäni osaston täynnä aivan ihania vaatteita. Tuntui melkein, että lopultakin joku on tehnyt unelmieni vaatteet. Ehdin jo kotvan hypistelläkin, kunnes katseeni osui vaatteiden yläpuolelle sijoitettuun kylttiin. Kysymyksessä oli Carolina Herreran mallisto ja hintataso sen mukainen. Tyydyin sitten ostamaan matkamuistoksi vain yhden laukun hotellin lähistöllä sijainneesta pikkukaupasta. Hinta oli edullinen, mutta epäilen myös, että kestävyys ei tule olemaan uuden laukkuni parhaita puolia.

TUNNUSTUKSIA

Sain bloggarikollega Pirkolta (http://ruusupensaantakaa.blogspot.com/) tämän tunnustuksen ja olen siitä yhtä ylpeä, kuin jos minut olisi valittu Suomen vuoden opettajaksi (mitä ei ole tapahtunut - ainakaan vielä:). Tunnustuksen saajan tulee kuulemma vastata seuraaviin kysymyksiin:

Mikä on kaunein näkemäsi rakennus?


Rakastan talojen katselemista ja houkuttelen miehen joskus autoajelulle tai kävelylenkille ihan vain taloja ja puutarhoja ihastelemaan. Ehkä lähtemättömimmän muiston ovat kuitenkin jättäneet ne merkittävät historialliset rakennukset, joita olen päässyt katsomaan: Gizan pyramidit, Colosseum, Notre Dame iltavalaistuksessa... Minun mielessäni koettua elämystä suurentaa ajatus niistä miljoonista ihmisistä, jotka ovat vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa nähneet sman kuin minä.

Paras käsityösi?

Inhoan ompelua, mutta joitakin vuosia sitten olin suuren kranssi-innostuksen vallassa. Osa kransseistani onnistui mielestäni oikein hyvin.

Musiikki, joka vaikuttaa syvästi?


Pidän erityisesti barokkimusiikista - teini-iän suurimpien hittien lisäksi, tietenkin. Musiikkielämykseen vaikuttaa paljon myös ympäristö, jossa se koetaan. Viime kesänä kävimme sastamalalaisen Canto Gregoriana-musiikkitapahtuman puitteissa konsertissa Karkun vanhassa kirkossa (Pyhan Marian kirkko). Karussa keskiaikaisessa harmaakivikirkossa on maalattia eikä sähkövaloja. Kirkko oli valaistu aidoin kynttiläkruunuin ja ainoina koristeina olivat keskiaikaiset puuveistokset. Ja musiikki oli meksikolaista barokkia! Tunnen kylmiä väreitä vieläkin, kun muistelen sitä elämystä.

Mikä rasittaa arjessa?

Kiire  ja ajoittain työssä vaivaavat stressi ja riittämättömyyden tunteet.

Mistä nautit arjessasi?

Perheestä, ystävistä, kodista, kirjoista, kaikesta kauniista...


Olen viime aikoina ollut todella kiireinen (lue: aikaansaamaton), enkä ole ehtinyt edes blogia päivitellä. Olin lauantaina viimeistä päivää sisustusuunnittelukurssilla. Minusta kurssi oli hyvä. Oli antoisaa keskustella esimerkiksi tilasuunnitelmista muiden asiasta innostuneiden kanssa. Uskon myös oppineeni jotain ja saaneeni lisää varmuutta valintojen tekemiseen.

Kotona on nyt työn alla työhuoneen ja eteistilojen kohennus. Tällä hetkellä ne ovat juuri siinä kunnossa, kuin sattuivat muuton tuoksinassa jäämään. Työhuoneeseen tilasi pitkän lasitason, josta tulee kahden hengen työpöytä. Pyysin tarjouksen useammasta lasialan liikkeestä ja hintahaitari vaihteli 283 eurosta 480 euroon. Melkoinen välys! Nyt myös keittiön, eteisen ja tuulikaapin keraaminen laattalattia peitetään laminaatilla. Tästä uudistuksesta ei perheessämme olla yksimielisiä. Mies ilmoitti ostavansa kauan unelmoimansa moottoripyörän, mikäli minä peitän hyväkuntoisen ja laadukkaan laattalattian muovilla. No, tuleehan siinä laminaatille hintaa. Laitan sitten tänne kuvia muutoksesta.

Ensi viikolla on syysloma ja tunnen todella olevani loman tarpeessa. Matkustamme muutamaksi päiväksi Barcelonaan. Siellä pitäisi vielä olla kesäistä. Auringon valo ja ympäristönvaihdos tekevät varmasti hyvää koko perheelle.

Käykäähän katsomassa Pirkon Ruusupensaan takaa -blogia. Hän kirjoittaa todella ihanasti!

PUHETERAPIAA

Kävin kuopuksen kanssa puheterapeutilla. Pojan ärrä sorahtaa samaan tapaan kuin maamme äidillä. Lisäksi hän on kehittänyt omintakeisen puhetyylin, jossa huulet eivät liiku eikä suuta avata. Tuotoksesta on välillä vaikea saada selvää. Päätin, että on korkea aika tehdä asialle jotakin. Ensi vuonna mies menee jo yläkouluun. Vastaanotolla käynti ei perustunut molempien osapuolien vapaaehtoisuuteen, mutta sain lopulta mukaani myös itse terapia-asiakkaan.

Saimme kotiin pienen päivittäin tehtävän harjoitusohjelman, joka ei millään ottanut käynnistyäkseen. Yritin positiivista lähtökohtaa eli lahjontaa. Kerroin, että kauan odotettu kirjasarjan päätösosa oli viimein ilmestynyt kauppoihin ja ostaisin sen heti, kun kaksi viikkoa päivittäisiä viiden minuutin harjoitustuokioita olisi täynnä. Poika totesi, että niin paljoa hän ei sentään kirjaa kaivannut. Sitäpaitsi hän voisi hankkia sen myöhemmin omilla rahoillaan tai toivoa kummitädiltä joululahjaksi. Jäljelle jäivät vain vanhat hyviksi havaitut kasvatuskeinot: kiristys ja uhkailu. Vaihtoehtoina olivat harjoitusten tekeminen tai kahden viikon viihde-elektroniikkakielto.

Aloitimme harjoittelun. Minä toimin valmentajana. Valmennettava makasi sohvalla silmät kiinni yrmeän ja piittaamattoman näköisenä. Esilukijan ääni soi yhä metallisempana ja toistot sohvan syövereistä muuttuivat yhä epäselvemmäksi mörähtelyksi. Silmiini osui puheterapiapapereiden ohje: "Väsynyttä ja halutonta lasta on turha pakottaa harjoittelemaan." Lapseni oli sekä väsynyt, että ennen kaikkea haluton. Ohjeistus jatkui: "Harjoittelun tulisi olla kaikille mukavaa ja leikinomaista." Mukavaa ja leikinomaista? Miten varhaisteinin ärrä-harjoittelusta tehdään mukavaa ja leikinomaista! Löytyykö videopeliä, jossa mikrofoniin oikein lausuttu r saa pään lentämään vastapuolen soturin harteilta?

Päätin jatkaa pelkkä sitkeys aseenani. Tänäänkin harjoiteltiin. Kolme ja puoli minuuttia ei ehkä ole paljon, mutta vuodessa sekin voi tuottaa tulosta.

KUULUNKO PELOTTAVIIN SISUSTAJIIN?

Tämän päivän Helsingin sanomissa oli Virpi Salmen kirjoittama hauska kolumni, jonka otsikkona oli "Pelottavat sisustajat". Virpi Salmi kirjoittaa siitä hämmästyttävästä ilmiöstä, että nainen, joka ei ilmoita harrastukseskseen sisustamista, on tänään harvinainen poikkeus. Tästä syntyvä ensimmäinen mielikuva on hänen mukaansa lähinnä pelottava: sisustuksen harrastaja vaihtaa kodin kalusteita ja tekstiilejä jatkuvasti uusiin, kaataa tuon tuosta väliseiniä ja kaikki hänen kädestään tipahtava muodostaa ikään kuin vahingossa huolettoman taiteellisen asetelman. Siltä kieltämättä minustakin näyttää, kun hienoisen kateuden vallassa lueskelen alan näyttävimpiä blogeja. Salmi kuitenkin toteaa realistisesti, että nämä tapaukset ovat eräänlaisia alansa triathlonisteja verrattuna siihen sisustusharrastajien suureen enemmistöön, joiden harrastus rajoittuu sisustuslehtien selailuun ja niiden pohjalta kumpuavaan kevytmieliseen haaveiluun.

Juuri tällaista ei niin vakavasti otettavaa suunnittelmien tekemistä tarkoitin aiemmin kirjoituksessani Tuhlaajaäiti. Siksi perheenikin hermoilee ihan turhaan. Toisaalta lehtikirjoitus sai minut miettimään, onko harrastukseni käymässä vakavammaksi. Aloitin nimittäin viime viikonloppuna sisustussuunnittellukurssin. Heti ensimmäisellä kerrralla saimme kotiläksyksi oikean pienen tilasuunnitelman laatimisen. Kurssilla oli kyllä todella mukavaa ja aika kului kuin siivillä. Oli mahtavaa keskustella sisustusasioista muiden aiheesta kiinnostuneiden kanssa. Perheeni miesväki ei ole tällä saralla oikein altista keskusteluseuraa.

En ole kuitenkaan vielä lähellekään triathlonisti - mutta ehkä käyn jo säännöllisesti lenkillä.

Kotiläksyt on tehtävä. Seuraavaksi saamme suunnitella jotakin itse valitsemaamme.

Yksi sisustuskuva sentään: otin viimein käyttöön kesä-alesta ostamani Espritin lakanat (-60%). Tuntuu, että tänne on päästävä lukemaan hyvää kirjaa!