Kaunis turhuus

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

JUHLIA JA MUUTA MUKAVAA

›
Hetki ennen vieraiden tuloa Pitkästä aikaa tuntuu energiaa riittävän blogissa piipahtamiseen. Työpaikallani koulussa kevät on lukuvuod...
6 kommenttia:
maanantai 29. huhtikuuta 2013

SAAMME SENTÄÄN SYÖDÄKSEMME

›
Kerroin jo aiemmin olevani Hesari-addikti. Vaikka aluksi suhtauduinkin uuteen tabloidikokoiseen lehteen penseästi ("kuin Ilta-sanom...
7 kommenttia:
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

TUNNUSTUS TUNTUU HYVÄLTÄ

›
Sain Kaaoksen keskellä -blogin Lady of The Messiltä (http://kaaoksenkeskella01.blogspot.fi) tämän tunnustuksen. Saajan ku...
9 kommenttia:
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

PIIRAKKAA PARANTUMISEN KUNNIAKSI

›
Olen selvästi tervehtymässä: ryhdyin tänään leipomaan. Syön toki herkkuja mielelläni vaikka sairaanakin, mutta todella kipeänä juoksuta...
4 kommenttia:
perjantai 12. huhtikuuta 2013

OIKEASTI KIPEÄ?

›
Olen ollut kipeänä. Sairastelu on edennyt mitä tyypillisimpään tapaan: flunssa käy kimppuun ankaralla kädellä. Luovut jumpista ja muista vap...
6 kommenttia:
torstai 28. maaliskuuta 2013

PIINAVIIKKO

›
Tähän päättyi minun piinani Olen viettänyt piinaviikkoa - ja ihan turhaan. Autooni ollaan asentamassa polttoainekäyttöinen lisälämmiti...
1 kommentti:
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

SUOMALAISSMOOTHIEN LYHYT HISTORIA

›
Lapsuudenkotiini hankittiin Kenwood-yleiskone 1960-luvun lopulla. Järeään koneeseen kului myös kookas tehosekoitin. Sen avulla valmistet...
4 kommenttia:
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio

Tietoja minusta

Oma kuva
Olen viisikymppinen erityisopettaja Vantaalta. Olen naimisissa ja kahden teini-ikäisen pojan äiti. Olen intohimoinen sisustaja ja puutarhuri. Pidän myös kauniista vaatteista, hauskoista juhlista, hyvistä kirjoista ja elokuvista. Ikuisen laihduttamisen sen sijaan olen päättänyt lopettaa. Blogissani jaan kokemuksiani, ideoitani ja ajatuksiani sanoin ja kuvin. Olisin iloinen kommenteistasi.
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.